15.12.2022

Elämysten ja ilon juhla-Festivo elokuussa 2023

Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimo on kutsunut kirjailija, dramaturgi Aina Bergrothin taiteelliseksi partnerikseen elokuun ensimmäisellä viikolla 2023 järjestettävää Rauma Festivoa suunnittelemaan. 40 vuotta täyttävän kamarimusiikkifestivaalin teemana on Juhlat. Jaettu ilo ja valoisat, inspiroivat elämykset ovat tärkeitä erityisesti vaikeina aikoina: juhlien energia auttaa kohtaamaan todellisuuden. Elokuun konsertit on nimetty juhlien eri elementtien mukaan: käsittelyyn pääsevät muun muassa juhlien puitteet, rituaalit, arjen yläpuolelle kohoaminen, tanssiin kutsu ja myös jännitteiset perhesuhteet.

Keskusteleva dramaturgi inspiroi laajentamaan näkökulmaa

Aina Bergrothin uusin näytelmän com-passion valmistuu Teatteri Jurkkaan helmikuussa 2023. Bergrothin näytelmä Lou Salomé sai kantaesityksensä KOM-teatterissa 2021 ja Tahto Helsingin kaupunginteatterissa 2019. Suomen Kansallisteatterin Hamletin(2022) Bergroth on sovittanut yhdessä ohjaaja Samuli Reunasen kanssa. Kesällä 2023 Bergroth debytoi libretistinä, kun Rauma Festivon tilausteos, Sampo Kasurisen säveltämä kamariooppera Trapped Butterfly saa kantaesityksensä. Festivaalin taiteelliseen suunnittelun työtavaksi Heikinheimo ja Bergroth kuvaavat ”ihanien ja sivistävien keskustelujen” käymistä ja ”jatkuvaa inspiraation virtaa”.

Trapped Butterfly -kamarioopperan työryhmä hengittää yhteen

Rauma Festivon tilausteos, Puccinin Madama Butterflyn perintöä pohtiva Trapped Butterfly kahdelle laulajalle ja soitinyhtyeelle kuullaan Rauman lisäksi Kuhmon kamarimusiikissa ja Järvenpäässä Meidän Festivaalilla. Kamarioopperan valovoimainen työryhmä toimii poikkeuksellisella tavalla: ”Ooppera on yhteistyön kuningaslaji. Olen jo nyt ylpeä siitä, kuinka työryhmämme toimii yhdessä uutta teosta tehdessä. Olemme hyvällä kommunikoinnilla onnistuneet mahdollistamaan harvinaisen tilanteen, missä sävelkielen on mahdollista saada vaikutteita esimerkiksi pukusuunnittelusta”, sanoo oopperan ohjaava Siljamari Heikinheimo.

Äidin ja pojan rooleissa nähdään sopraano Marjukka Tepponen ja vastikään Kansallisoopperassa debytoinut tenori Tuomas Miettola. Monialainen ja ajankohtaisia aiheita töillään kommentoiva nuori Autuas Ukkonen suunnittelee oopperan puvustuksen, ja muun muassa vuoden 2022 Lux Helsingissä nähdyn Eduskuntatalon valaisseen teoksen luonut Pyry Pakkala Petterberg on Trapped Butterflyn valosuunnittelija. Tomas Djupsjöbacka luotsaa kapellimestarina esitykset, joissa yhtyeen muodostaa ylistetty jousikvartetti Kamus sekä Harri Kuusijärvi, joka on midiharmonikkoineen arvostettu tekijä niin nyky- kuin maailmanmusiikissa.

Odotettuja kotiinpaluita

Rauma Festivon juhlat alkavat jo helmikuussa ”Mutta minä rakastan sinua!” -konsertilla. Otteet kirjailija, näyttelijä Eppu Nuotion romaanista kietoutuvat Tšaikovskin, Schubertin ja Beethovenin rakastetettujen jousikvartettojen osiin. Kvartetin viulisteina kohtaavat Rauma Festivon kaksi taiteellista johtajaa, Jan Söderblom ja Siljamari Heikinheimo. Konsertti järjestetään yhteistyössä Soivat kirjat -konserttisarjan kanssa. Tammikuun alussa avataan yhteistyössä Rauman kirjaston kanssa keräys, jossa pyydetään raumalaisia jakamaan kertomuksensa rakkaudesta. Raumalaisten rakkauden kantava, kirkastava, lohduttava voima punotaan osaksi ystävänpäivän konserttia.

Elokuun konsertit julkaistaan alkuvuodesta 2023. Silloin selviää, mikä laulusarja kuullaan kahden rakastetun raumalaisen ensimmäisessä yhteisesiintymisessä: Rauma Festivon vuonna 1984 perustanut pianisti Ralf Gothóni ja baritoni Aarne Pelkonen kohtaavat festivaalin päätöskonsertissa.

 

40. Rauma Festivo 1.-5.8.2023

Trapped Butterfly 4.8.2023 kello 19 Rauma-Salissa.

Festivaalin päätöskonsertti (muun muassa Gothóni & Pelkonen) 5.8.2023 kello 19 Rauma-salissa.

 

Mutta minä rakastan sinua -konsertti 12.2.2023 Poselli

Eppu Nuotio, lausuja; Jan Söderblom, viulu; Siljamari Heikinheimo, viulu; Pisku Ristiluoma, alttoviulu; Tomas Nuñes-Garcés, sello

Festivaalin sivuille