06.09.2016

Dima Slobodeniouk aloittaa tällä viikolla kautensa Sibelius-festivaalilla

Sinfonia Lahden lisäksi festivaalilla esiintyvät pianisti Johannes Piirto ja Kamus-kvartetti

Sinfonia Lahden 17. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään Sibeliustalossa 8.–11.9.2016. Festivaalin kolme orkesterikonserttia johtaa orkesterin ylikapellimestarina ja festivaalin taiteellisena johtajana festivaalikonserttien myötä aloittava kapellimestari Dima Slobodeniouk. Lauantain pianoresitaalissa Kalevi Aho -salissa (Lahden musiikkiopisto, Hämeenkatu 4) esiintyy yksi maamme kiinnostavimmista nuorista pianisteista, Johannes Piirto, ja festivaalin päättää sunnuntai-aamuna Sibeliustalossa Sibelius-levytyksestään kiitetty Kamus-jousikvartetti. Festivaalin ohjelmaan kuuluu myös kaksi Johdatus konserttiin -tilaisuutta. Orkesterikonsertit on mahdollista katsoa verkossa Classiclive-sivustolla.

Aiempien vuosien tapaan Sibelius-festivaali houkuttelee jälleen kansainvälistä yleisöä, ja kuulijoita tulee ympäri maailmaa, mm. Iso-Britanniasta, Japanista, Australiasta, Ruotsista, Yhdysvalloista, Kanadasta, Venäjältä, Belgiasta, Tanskasta, Hollannista ja Saksasta. Festivaalilla on vuosien varrella vieraillut myös lukuisia lehdistön edustajia, ja tänä vuonna festivaali on kiinnostanut erityisesti venäläistä mediaa.

 

Sibelius-festivaalin 2016 konsertit ja muut tilaisuudet

 

Torstai 8.9.2016 klo 19, Sibeliustalo

Sinfonia Lahti

Dima Slobodeniouk, kapellimestari

Pohjolan tytär

Tapiola

Sinfonia nro 1

 

Perjantai 9.9.2016 klo 19, Sibeliustalo

Sinfonia Lahti

Dima Slobodeniouk, kapellimestari

Dryadi

Myrsky, konserttisarja nro 2

Sinfonia nro 4
Klo 18 Johdatus konserttiin: Janne Koskinen: Sibeliuksen asut ja viinit

 

Lauantai 10.9.2016 klo 17, Sibeliustalo

Sinfonia Lahti

Dima Slobodeniouk, kapellimestari

Pan och Echo

Pelléas ja Mélisande

Sinfonia nro 3

 

Klo 16 Johdatus konserttiin: Heini Moisio haastattelee Dima Slobodenioukia

 

Kamarimusiikkikonsertit:

 

La 10.9. klo 12.30 Kalevi Aho -sali,

Lahden musiikkiopisto, Hämeenkatu 4

SIBELIUKSEN PIANOMUSIIKKIA

Johannes Piirto, piano

Sonaatti F-duuri op. 12

Viisi kappaletta ”Puusarja” op. 75

Kymmenen kappaletta op. 58
Su 11.9. klo 11 Sibeliustalo

SIBELIUSTA PYHÄAAMUNA

Kamus-kvartetti

Moderato – Allegro appassionato cis-molli JS 131 (1888-89)

Adagio d-molli JS 12 (1890)

Jousikvartetto d-molli op. 56 ”Voces intimae”

 

Slobodeniouk: ”Kaikkea musiikissa ei voi eikä tarvitse selittää”

Kapellimestari Dima Slobodeniouk uskoo musiikkiin sellaisenaan ja sen voimaan absoluuttisena taiteena. ”Mielestäni Sibeliuksen tuotanto todistaa sen, ettei kaikkea musiikissa voi eikä tarvitse selittää. Historian faktat toki syventävät ymmärrystämme, mutta itse musiikki pysyy primus motorina”, Slobodeniouk kertoo. ”Valitsin vuoden 2016 Sibelius-festivaalin orkesterikonsertteihin teoksia eri aikakausilta, joiden koen keskustelevan toistensa kanssa”, Slobodeniouk kuvailee ja jatkaa: ”Yksi konserttiohjelmista koostuu teoksista, jotka Sibelius sävelsi peräkkäisinä vuosina – Pelléas ja Mélisande (1905), Pan och Echo (1906) ja kolmas sinfonia (1907). Niissä on mielestäni niin selkeä musiikillinen punainen lanka, etten voinut olla laittamatta niitä lähekkäin. Muiden orkesterikonserttien ohjelmien kohdalla ajatuksinani olivat kontrastit sekä musiikillinen yhteenkuuluminen.”

”Kullervon kohdalla Sibelius totesi löytäneensä sävelkielensä ja aikovansa pysyä siinä. Siihen on helppo samaistua, koska mielestäni kenenkään säveltäjän musiikki ei kuulosta edes etäisesti Sibeliuksen musiikilta”, Slobodeniouk pohtii. Slobodeniouk kertoo itselleen olevan mielenkiintoisinta se, kuinka paljon eri tunnelmia, värejä, filosofiaa, kipua, iloa sekä luonnon kauneutta Sibelius onnistuu luomaan omassa musiikissaan riippumatta sävellysajankohdasta. ”Olen aika tuore Sibelius-fani: olen tosissani ”harrastanut” Sibeliusta vasta 23 vuotta, ja tuleva Sibelius-festivaali on ensimmäinen makupala minun Sibeliuksestani.”

www.sinfonialahti.fi/sibelius/