28.07.2023

Crusell-viikon päättää Amazon-teemakonsertti

Vuoden 2023 Crusell-viikko lähestyy loppuaan. Viikolla on saatu nauttia mitä mahtavimmista konserteista. Yleisöä ovat keränneet erityisesti Crusell-voittajan konsertti, lastenkonsertti Eläimellistä menoa -elokuvakonsertti, keskiviikon Meri-teemakonsertti sekä torstain Arktis-konsertti. Lisäksi Lyhtyjen yö keräsi noin tuhat uusikaupunkilaista Vallinmäelle. Puupuhallinmusiikkiin painottuva festivaali päättyy lauantaina 29.7.

”Viikko on sujunut aurinkoisissa ja vauhdikkaissa tunnelmissa. Kirkkokonsertit ovat keränneet mukavan yleisön ja yhdessä on koettu unohtumattomia hetkiä hyvän musiikin äärellä”, sanoo toiminnanjohtaja Elina Aho-Kuusama. ”On ollut ilo saada Crusell-viikon upeat konsertit myös radiokuuntelijoille keskiviikkona ja torstaina.”

Lauantai alkaa Crusell-viikolle tuttuun tapaan pääsymaksuttomalla Päivän puhalluksella Uudenkaupungin torilla kello 12.00. Lauantain päätöspuhalluksessa esiintyy huilisti Christina Fassbender mestarikurssin opiskelijoineen sekä huilisti Annaleena Jämsä opiskelijoineen.

Iltapäivällä kello 14 alkaen Seurakuntakeskuksessa on mestarikurssit päättävä Muusikon elämä -keskustelutilaisuus. Erityisesti mestarikurssien opiskelijoille suunnatussa tilaisuudessa opettajat jakavat muusikon elämän hiljaista tietoa. Myös yleisölle on tilaisuuteen vapaa pääsy.

Festivaalin viimeisenä konserttina soi Amazon Uudenkaupungin vanhassa kirkossa kello 18. Konsertissa kuullaan muun muassa brasilialaisen Heitor Villa-Lobosin musiikkia ja Valeria Colemanin vuonna 2020 sävelletty Amazonia. Puupuhallinmusiikki ja maailman suurin sademetsä hengittävät konsertissa rinta rinnan. Ilta päättyy Mozartin kvintettoon pianolle ja puhaltimille.

Liput Crusell-viikolle on saatavilla Lippu.fi:n verkkokaupasta ja toimipaikoista kautta maan sekä Uudenkaupungin matkailutoimistosta. Konserttien ovimyynti avataan konserttipaikoilla noin tunti ennen konsertin alkua. Käsiohjelmat ovat vapaasti luettavissa verkossa eikä konserteissa ole saatavilla paperisia käsiohjelmia.

Crusell-viikko | Crusell Music Festival

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

21.07.2026

Crusell-viikon uusi taiteellinen johtaja on huilisti Kaisa Kortelainen

Kansainvälisen Crusell-viikon uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu huilisti Kaisa Kortelainen, 33. Kaisa Kortelainen suunnittelee vuosien 2027, 2028 ja 2029 Crusell-viikon ohjelmat. Kortelainen on aikanaan osallistunut Crusell-viikon mestarikursseille. ”Tapahtumalla oli tuolloin opintojeni alkuvaiheessa erittäin merkittävä rooli.…

14.07.2026

Anna Eriksson Crusell-viikolle

Elokuvantekijä ja muusikko Anna Eriksson esiintyy kahdessa kansainvälisen Crusell-viikon konsertissa. Eriksson on puhujavieraana kahdessa kotikonsertissa, joka pidetään säveltäjä Bernhard Crusellin (1775-1838) syntymätalon paikalla sijaitsevassa salissa. Puhetta ja musiikkia yhdistävissä konserteissa Eriksson kertoo rakkaudesta musiikin ja…

04.05.2026

Ennätysmäärä hakijoita Crusell-viikon kursseille

Kansainvälisen Crusell-viikon puupuhallinkurssien opiskelijat on valittu. Kursseille haki 87 soittajaa 25 eri maasta. Hakijamäärä on ennätyksellisen suuri, koska hakijoiden lisäksi kursseille osallistuu kansallisen Puupuhallinakatemian 26 oppilasta. Sen ansiosta kurssien kokonaisosallistujamäärä nousee tänä vuonna pitkälle yli…