28.07.2023

Crusell-viikon päättää Amazon-teemakonsertti

Vuoden 2023 Crusell-viikko lähestyy loppuaan. Viikolla on saatu nauttia mitä mahtavimmista konserteista. Yleisöä ovat keränneet erityisesti Crusell-voittajan konsertti, lastenkonsertti Eläimellistä menoa -elokuvakonsertti, keskiviikon Meri-teemakonsertti sekä torstain Arktis-konsertti. Lisäksi Lyhtyjen yö keräsi noin tuhat uusikaupunkilaista Vallinmäelle. Puupuhallinmusiikkiin painottuva festivaali päättyy lauantaina 29.7.

”Viikko on sujunut aurinkoisissa ja vauhdikkaissa tunnelmissa. Kirkkokonsertit ovat keränneet mukavan yleisön ja yhdessä on koettu unohtumattomia hetkiä hyvän musiikin äärellä”, sanoo toiminnanjohtaja Elina Aho-Kuusama. ”On ollut ilo saada Crusell-viikon upeat konsertit myös radiokuuntelijoille keskiviikkona ja torstaina.”

Lauantai alkaa Crusell-viikolle tuttuun tapaan pääsymaksuttomalla Päivän puhalluksella Uudenkaupungin torilla kello 12.00. Lauantain päätöspuhalluksessa esiintyy huilisti Christina Fassbender mestarikurssin opiskelijoineen sekä huilisti Annaleena Jämsä opiskelijoineen.

Iltapäivällä kello 14 alkaen Seurakuntakeskuksessa on mestarikurssit päättävä Muusikon elämä -keskustelutilaisuus. Erityisesti mestarikurssien opiskelijoille suunnatussa tilaisuudessa opettajat jakavat muusikon elämän hiljaista tietoa. Myös yleisölle on tilaisuuteen vapaa pääsy.

Festivaalin viimeisenä konserttina soi Amazon Uudenkaupungin vanhassa kirkossa kello 18. Konsertissa kuullaan muun muassa brasilialaisen Heitor Villa-Lobosin musiikkia ja Valeria Colemanin vuonna 2020 sävelletty Amazonia. Puupuhallinmusiikki ja maailman suurin sademetsä hengittävät konsertissa rinta rinnan. Ilta päättyy Mozartin kvintettoon pianolle ja puhaltimille.

Liput Crusell-viikolle on saatavilla Lippu.fi:n verkkokaupasta ja toimipaikoista kautta maan sekä Uudenkaupungin matkailutoimistosta. Konserttien ovimyynti avataan konserttipaikoilla noin tunti ennen konsertin alkua. Käsiohjelmat ovat vapaasti luettavissa verkossa eikä konserteissa ole saatavilla paperisia käsiohjelmia.

Crusell-viikko | Crusell Music Festival

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

01.08.2025

Crusell-viikon päättää sunnuntaina Virtuoso -konsertti ja juhlamessussa kuullaan kantaesitys Olli Kortekankaalta

Vuoden 2025 Crusell-viikko lähestyy loppuaan. Puupuhallinmusiikkiin painottuva Crusell-viikko päättyy sunnuntaina 3.8. Crusell 250 -juhlavuoden teema on näkynyt viikolla monipuolisessa musiikkikattauksessa, ja Bernhard Crusellia on tarkasteltu eri näkökulmista. Musiikkitoimittaja, FT Janne Palkiston juonnot ovat valaisseet Crusellin…

30.07.2025

Crusell-viikon perjantaina ja lauantaina kuullaan musiikkia Crusellin ajoilta sekä jotain aivan uutta

44. kertaa järjestettävä Crusell-viikko jatkuu perjantaina ja lauantaina. Puupuhaltimia juhlitaan Uudessakaupungissa aina sunnuntaihin 3.8. asti. Maanantaina 28.7. alkaneella Crusell-viikolla on nautittu monipuolisesta ohjelmasta, jossa puupuhaltimista erityisesti Bernhard Crusellin oma soitin, klarinetti on ollut esillä. Maanantaina…

28.07.2025

Crusell-viikko jatkuu juhlavuoden teemalla Anna Sofia -konsertissa ja Crusell 250 Juhlakonsertissa

44. järjestettävä Crusell-viikko jatkuu keskiviikkona ja torstaina. Puupuhaltimia juhlitaan Uudessakaupungissa aina sunnuntaihin 3.8. asti. Maanantaina 28.7. käynnistynyt festivaali on alkanut aurinkoisissa ja lämpimissä tunnelmissa. Puupuhallinten mestarikurssit ovat käynnistyneet, opettajinaan kansainvälisesti tunnettuja ja ansioituneita taiteilijoita, kuten…