07.03.2016

Crusell-viikon 2016 teemana ”Tarinankertojat”

Uudenkaupungin Crusell-viikko järjestetään 23. – 30.7.2016 nyt jo 35. kerran. Taiteellisena johtajana toimii viidettä vuottaan klarinetisti Harri Mäki.

Vuoden 2016 teemana on ”Tarinankertojat”. Musiikkiin liittyvien tarinoiden lisäksi kuullaan konserttikokemuksia syventäviä tarinoita musiikista Heikki Valstan konserttiesittelyjen muodossa. Kantaesityksiä vuoden 2016 Crusell-viikolla on runsaasti. Viikolla kuullaan mm. Olli Mustosen pianosekstetto puhallinkvintetille ja pianolle, jossa Olli itse pianossa. Arktinen Hysteria puhallinkvintetti tulkitsee Jaakko Kuusiston, Sebastian Hillin ja Marzi Nymanin uudet puhallinkvintetot.

Loppukonsertissa soittaa barokkia Jousia Ensemble, solisteinaan Helena Juntunen sekä mm. huilisti Felix Renggli ja oboisti Stefan Schilli. Ensimmäisessä Jousia -konsertissa kuullaan mm. Benjamin Brittenin ”Illuminations” sopraanolle ja jousille sekä Vaughan-Williamsin oboekonsertto. Viikolla kuullaan myös Schubertin ”Die Schöne Müllerin” Jussi Myllyksen ja Kiril Kozlovskyn tulkitsemana sekä kamariooppera ”Anne Frankin päiväkirja” Mia Huhdan tähdittämänä.

Jazzin tarina –konserttisarjassa kuljetaan Antti Sarpilan mukana Benny Goodman trion jalanjäljissä. Esiintyjinä jazzin saralta vierailevat myös mm. Aili Ikonen, Marzi Nyman ja Iiro Rantala sekä Mikko Innasen Plop –yhtye.
Tuomme musiikin kaupunkilaisten katukuvaan mm. keskipäivän torisoittojen (Päivän Puhallus) avulla. Viikon toimintaan perinteisesti kuuluva Lyhtyjen Yö jatkaa samalla Crusell-viikon ajankohdalla torstai-iltana, tänä vuonna Osmo Ikosen tähdittämänä. Lapsille järjestetään myös jo perinteeseen kuuluva oma konserttinsa TFO:n muusikoiden produktion ”Pekka ja Susi” muodossa.

Kursseja järjestetään huilun-, oboen-, klarinetin- ja fagotinsoitossa. Kurssit alkavat ma 25.7. ja päättyvät la 30.7. Opettajina kursseilla toimivat klarinetistit Yehuda Gilad (Los Angeles) ja Björn Nyman (Norjan Radio-orkesterin sooloklarinetisti, Norjan musiikkikorkeakoulun professori), huilistit Petri Alanko (Sibelius Akatemia) ja Felix Renggli (Freiburgin musiikkikorkeakoulun professori), oboisti Stefan Schilli (Baijerin radion sinfoniaorkesterin soolo-oboisti) ja fagotisti Carlo Colombo (Lyonin kansallisoopperan soolofagotisti, Lyonin Musiikkikonservatorion ja Lausannen Musiikkikorkeakoulun professori).

 

Lipunmyynti konsertteihin 14.3. alkaen Uudenkaupungin matkailutoimisto, Rauhankatu 10, puh. 050 4205333 tai Lippupalvelun toimipisteet kautta maan.

Koko viikon ohjelma ja taitelijat osoitteessa www.crusell.fi