12.06.2014

Crusell-viikolla ylös, ulos ja konserttiin

Crusell-viikon konserttitarjonta on monipuolista ja jokaiselle konsertille on myös valikoitunut sille parhaiten sopiva esiintymispaikka; esimerkiksi kirkkojen akustiikka toistaa upeasti vivaldit sekä bachit ja kulttuurikeskuksen Crusell-salin mukavilla penkeillä on helppo nauttia jazzista.

Kaikkina päivänä ei silti tarvitse astella sisätiloihin päästäkseen osalliseksi viikon musiikkitarjonnasta. Crusell-viikolla luotetaan edelleenkin suomen kesään, sillä esiintymislavoja sijoitetaan myös ulos. Esimerkiksi torille nousee lava, jonka edustalle asetetut penkkirivit kutsuvat istuutumaan ja kuuntelemaan kun taiteilijamestareiden opissa viikon viettävät, puhallininstrumentin hallitsevat nuoret taituroivat kaikkien iloksi päivittäin kello 12.00 alkaen. Mestarikurssilaiset ovat valikoituneet runsaasta hakijajoukosta, joten musiikillinen taso on jo tässä vaiheessa varsin korkea.

Laajemmalle alueelle ulkoilmaan levittäytyy Vallinmäellä Lyhtyjen Yö –konsertti. Heinäkuun viimeisenä päivänä kello 21.00 rinne täyttyy hyväntuulisista musiikin ystävistä viltteineen, picnic-koreineen ja lyhtyineen. Samae Koskisen jousikvartetti huolehtii siitä, että Koskisen jo hiteiksikin nousseisiin kappaleisiin saadaan uusi mielenkiintoinen vire. Samaiselle mäelle nousee myös Kari Antila ”The North Wind” Quartet ja tuo maailmalta vaikutteita saanutta melodista mainstream jazzia Uudenkaupungin laidalle.

Niin torille kuin Vallinmäen ulkoilmakonserttiin on vapaa pääsy, kaikki ovat tervetulleita.

Crusell-viikko järjestetään 26.7.-2.8.2014.

Crusell-viikon ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta www.crusell.fi