20.07.2022

Crusell-viikko alkaa kultaisen 20-luvun tunnelmissa

41. kertaa järjestettävä Crusell-viikko alkaa lauantaina 23.7. Uudessakaupungissa ja jatkuu aina lauantaihin 30.7. Puupuhaltimia juhlistavan kansainvälisen musiikkifestivaalin teemana on vuonna 2022 kultainen 20-luku erityisesti Weimarin tasavallassa Saksassa. Konserttien ohjelmistossa onkin lukuisia kultaisen 20-luvun helmiä rakastetuimpia klassikoita unohtamatta. Viime vuonna juhlavuottaan viettäneen festivaalin ohjelma on tänäkin vuonna kunnianhimoinen ja monipuolinen.

”Festivaaliviikkoa odotetaan innostunein ja odottavin tunnelmin”, kertoo musiikkiviikon toiminnanjohtaja Petri Hatakka. ”Luvassa on laaja konserttikattaus, josta löytyy ohjelmaa koko perheelle. Kamarikonsertit taas ovat tiiviisti kytköksissä festivaalin teemaan: niissä näkyvät ja soivat Weimarin tasavallan ja 20-luvun monet sävyt”, Hatakka toteaa.

Crusell-viikko alkaa pääsymaksuttomalla Avajaispuhalluksella Uudenkaupungin torilla lauantaina 23.7. kello 12.00 Jukka Perkon ja Avara-trion sävelin. Jukka Perkon, Teemu Viinikaisen ja Jarmo Saaren festivaalitunnelmaan johdatteleva soitto on järjestetty yhteistyössä Jazzkukko-festivaalin kanssa. Lauantai-ilta huipentuu Pierrot Lunaire -konserttiin Kulttuurikeskus Crusellissa kello 18.00. Arnold Schönbergin Pierrot Lunaire on yksi 1900-luvun ikonisimmista sävellyksistä, ja teoksen puhelauluosuuden esittää valovoimainen sopraano Olga Heikkilä.

Sunnuntaina 24.7. kello 10.00 ohjelmassa on Crusell-jumalanpalvelus Uudessa kirkossa. Pääsymaksuttoman juhlajumalanpalveluksen ohjelmassa kuullaan 200-vuotisjuhliaan viettävän César Franckin sekä Hans Gálin ja G. F. Händelin musiikkia. Illalla virittäydytään tunnelmaan wieniläisten säveltäjämestareiden inspiroimassa Wienistä, rakkaudella -konsertissa, joka järjestetään Vanhassa kirkossa kello 18.00.

Maanantaina luvassa on nokkahuilun paluu Crusell-viikolle. Virtuoottinen nokkahuilukvartetti Bravade esiintyy Tuulen tiet -konsertissa Kalannin kirkossa kello 18.00. Konsertti on musiikillinen aikamatka aina 1300-luvun Italiasta nykypäivään. Bussikuljetus (5 € / meno-paluulippu) Kalannin kirkkolle lähtee Uudenkaupungin linja-autoasemalta kello 17.00.

Näiden konserttien lisäksi Päivän puhallukset järjestetään Crusell-viikon jokaisena päivänä 23.–30.7. kello 12.00 Uudenkaupungin torilla. Suositut Päivän puhallukset ovat yleisölle pääsymaksuttomia konsertteja, joissa vaihtuvien esiintyjien voimin kuullaan esimerkiksi maistiaisia kunkin illan konsertista. Uudenkaupungin torilla palvelee myös Crusell-naisten kahvio. Päivän puhallusten lisäksi luvassa on muitakin maksuttomia konsertteja, kuten Lyhtyjen yö ja oppilaskonsertit.

Liput Crusell-viikolle ovat saatavilla Lippu.fi:n verkkokaupasta ja toimipaikoista kautta maan sekä Uudenkaupungin matkailutoimistosta. Konserttien ovimyynti avataan konserttipaikoilla noin 45 minuuttia ennen konsertin alkua. Teosesittelyitä kuullaan osana konsertteja niiden alussa.

Konserttien esiintyjät ja ohjelma

Lauantai 23.7.2022

Avajaispuhallus

12.00 Uudenkaupungin tori
Jukka Perko ja Avara: Jukka Perko, Teemu Viinikainen ja Jarmo Saari

Pierrot Lunaire

18.00 Kulttuurikeskus Cruselli
Hanns Eisler: Palmström op. 5
Paul Hindemith: Kvartetto (1938)
Arnold Schönberg: Pierrot Lunaire op. 21
Olga Heikkilä (sopraano), Hanna Juutilainen (huilu ja pikkolo) Olli Leppäniemi (klarinetti ja
bassoklarinetti), Janne Nisonen (viulu ja alttoviulu), Samuli Peltonen (sello), Anna Laakso (piano)
Liput: 27,50 € / 22,50 €

Sunnuntai 24.7.2022

Crusell-jumalanpalvelus

10.00 Uusi kirkko
Juhlajumalanpalveluksen ohjelmassa kuullaan 200-vuotisjuhliaan viettävän César Franckin sekä
Hans Gálin ja G. F. Händelin musiikkia.
Olga Heikkilä (sopraano), Markku Lautjärvi (tenori), Kari Vuola (urut), Hilda Kunnola (harppu), Olli
Leppäniemi (klarinetti), Janne Nisonen (viulu), Rebecca Roozeman (viulu), Samuli Peltonen (sello)
Pääsymaksuton konsertti.

Päivän puhallus

12.00 Uudenkaupungin tori
Beethoven: Trio op. 11 – maistiaisia illan konsertista. Taiteellinen johtaja Olli Leppäniemi avaa
festivaaliviikon teemaa.
Pääsymaksuton konsertti.

Wienistä, rakkaudella

18.00 Vanha kirkko
Ludwig van Beethoven: Trio op.11 “Gassenhauer”
Alban Berg: Adagio (1923/1935)
Joseph Haydn: Trio G-duuri Hob XV:15
Franz Schreker: Der Wind (1909)
Hanna Juutilainen (huilu), Olli Leppäniemi (klarinetti), Tero Toivonen (käyrätorvi), Petteri Iivonen
(viulu), Janne Nisonen (viulu), Samuli Peltonen (sello), Anna Laakso (piano)
Liput: 27,50 € / 22,50 €

Maanantai 25.7.2022

Päivän puhallus

12.00 Uudenkaupungin tori
Nokkahuilukvartetti Bravade avaa illan ohjelmaa.
Pääsymaksuton konsertti.

Tuulen tiet

18.00 Kalannin kirkko
Anon. Trotto (1300-luku)
Giovanni Giacomo Gastoldi (1550–1622): Come sta
Vincenzo Ruffo (1508–1587): La Gamba
Giorgio Mainerio (n. 1535–1582): Saltarello
Giovanni Pierluigi da Palestrina (1525–1594): Sicut Cervus
Anon. The Dark is my Delight (1500-luku)
William Byrd (1543–1623): Fantasia a 4
Henry Purcell (1659–1695): Chaconna
John Dowland (1563–1626): Fine Knacks for Ladies
Jan Pieterszoon Sweelinck (1562–1621): Pavana Lacrimae
Trad. Polska efter Leisme Per (sov. Hanna Paatelma)
Makii Ishii (1936–2003): Black Intention (katkelma)
Joe Hisaishi (1950–): The World Turns
Sid Hille (1961–): Bravade (2020) / Sebastian Fagerlund (1972–): Windways (2017)
Dietrich Buxtehude: (n. 1637–1707): Ciacona, BuxWV 160
Johann Sebastian Bach (1685–1750): Fuga in C BWV 545
Trad. Orvon huokaus (sov. Ulla Sipola)
Nokkahuilukvartetti Bravade: Sunniva Fagerlund, Pauliina Fred, Hanna Haapamäki, Hanna
Paatelma
Liput: 27,50 € / 22,50 €
Kuljetus kaupungin linja-autoasemalta kello 17.00 (5 € meno-paluu)

 

Crusell-viikko järjestetään 23.-30.7.2022.

Crusell-viikko | Crusell Music Festival

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

13.03.2024

Crusell-viikko tuo ihmisiä yhteen kesällä 2024

Crusell-viikko soi Uudessakaupungissa 22.7.–28.7.2024 teemalla Yhdessä! Yhdessä tekeminen on musiikissa vahvasti läsnä aina. Crusell-viikolla kokeillaan myös uusia avauksia toimia eri tavoin yhdessä yleisön, yhteistyökumppanien ja menneen sekä tulevan kanssa. Konserttiohjelmissa Yhdessä -teema kuuluu eri musiikkityyleissä, kuten…