04.05.2020

Crusell-viikko 2020 on peruttu

Suomen hallituksen 22.4. antaman linjauksen mukaisesti heinäkuun lopulle 25.7.-1.8. suunniteltu klassisen musiikin festivaali Crusell-viikko joudutaan perumaan meneillään olevan koronapandemian vuoksi.

Crusell-seuran hallitus teki vaikean mutta välttämättömän päätöksen perua tapahtuma vuoden 2020 osalta. Tämä olisi ollut 39. kerta, kun Crusell-viikko järjestetään. Festivaalissa oli tarkoitus juhlia Beethovenin syntymäpäivää, josta tulee tänä vuonna kuluneeksi 250 vuotta.

Crusell-viikon suunnitelmat pitivät sisällään 28 konserttia, seitsemän mestarikurssia ja yhteensä puolensataa muusikkoa.

”Crusell-viikko haluaa toimia vastuullisesti ja turvata yleisön, esiintyjien ja henkilökunnan turvallisuuden. Näin ollen korvaavien tapahtumien järjestäminen kesällä tai tilaisuuksien siirtäminen elokuun puolelle ei katsottu olevan mahdollista. ” kertoo Crusell-viikon toiminnanjohtaja Petri Hatakka. Myös vallitsevat matkustusrajoitukset uhkasivat vaikeuttaa huomattavasti viikon toimintaa.

Lohdullisesti aivan kaikkia esityksiä ei ollut syytä peruuttaa, sillä kaksi Anna Erikssonin ”Jos mulla olisi sydän” -konserttia onnistuttiin siirtämään lokakuulle. Sunnuntaille 26.7. ostetut liput käyvät sellaisenaan uutena ajankohtana perjantaina 16.10. kello 19 järjestettävään konserttiin ja maanantaille 27.7. ostetut liput lauantaina 17.10. kello 19 järjestettävään konserttiin. Molemmat konsertit ovat Kulttuurikeskus Crusellissa. ”Toivomme lämpimästi, että ihmiset käyttäisivät hyväksi mahdollisuuden lippujen siirtoon, sillä luvassa on upean artistin ainutlaatuinen konsertti”-kertoo Hatakka.

Erikssonin konserttiin tiistaina 28.7. ostetut liput pyritään siirtämään jompaankumpaan edellä mainituista konserteista, tai tarvittaessa järjestetään vielä kolmas konsertti. Tähän konserttiin lipun ostaneisiin asiakkaisiin tullaan olemaan suoraan yhteydessä.

Muihin viikon konsertteihin Lippupisteen kautta ostetuille lipuille voi hakea palautusta 31.5.2020 mennessä osoitteessa: https://web.lippu.fi/palautus/

Kirjakauppa Infosta ostettujen lippujen palautukset hoidetaan Uudenkaupungin kulttuuritoimistosta. Lisätietoja näiden lippujen palautuksista saat puhelinnumerosta 050 4205 401 tai kulttuuritoimisto@uusikaupunki.fi. Pyydämme huomioimaan, että palvelu- tai toimitusmaksuja ei palauteta ja että rahanpalautuksissa voi olla viiveitä.

Uutena toimintana Crusell-viikko tulee järjestämään talvikonsertit helmi-maaliskuussa. Uudessakaupungissa järjestettävän konsertin yhteydessä pidetään lisäksi koululaisille suunnattu koululaiskonsertti. Yksi talvikonsertti tulee olemaan ulkopaikkakunnalla, jota parhaillaan selvitellään. Talvikonserttien tarkemmat ajankohdat ja paikat ilmoitetaan myöhemmin.

”Pahoittelemme syvästi osaltamme tilannetta. Vuoden 2020 Crusell-viikon ohjelma olisi ollut monipuolinen ja mukaan oli tulossa loistavia taiteilijoita ja yhtyeitä. Käännämme katseen nyt talvikonsertteihin, sekä Crusell-viikon 40-vuotisjuhlavuoteen ensi vuonna, josta meillä on iloisia uutisia vielä kesällä kerrottavaksi”-päättää Hatakka.