27.04.2017

Carlos Saura Sodankylän elokuvajuhlille

Sodankylän 32. elokuvajuhlien (14–18.6.2017) keskeisin tekijävieras on tänä vuonna espanjalainen Korppi sylissä- ja Carmen –elokuvien tekijä Carlos Saura. Chaplinin runoilijaksi kutsuma Saura on kuulunut Espanjan merkittävimpiin ohjaajiin yli puolen vuosisadan ajan. Unenomaisten lapsuudenkuvausten, verevien intohimodraamojen ja loisteliaiden musiikki- ja tanssidokumenttien mestarilta nähdään pohjoisessa edustava otos pääteoksia eri vuosikymmeniltä.
Muita tähän mennessä varmistuneita festivaalin ulkomaisia päävieraita ovat uuden ranskalaisen elokuvan merkittävimpiin nimiin kuuluva tyylitaituri, Nocturaman ohjaaja Bertrand Bonello, pohjoismaisen yhteiskunnan luokkarakenteita ravistelevasta palkitusta filmitrilogiastaan tunnettu, yhdessä näyttelijävaimonsa Charlotte Fichin kanssa Lappiin saapuva tanskalaisohjaaja Per Fly (Monica Z) ja jo Neuvostoliiton aikaan maineikkaana, etenkin Vadim Abdrashitovin monia töitä kynäilleenä käsikirjoittajana aloittanut Aleksandr Mindadze (Miespalvelija), joka on kypsällä iällä siirtynyt yhdeksi Venäjän palkituimmista ja puhuttelevimmista ohjaajista.

Huippuvieraskaartia täydentävät parhaan dokumenttielokuvan palkinnon Venetsian filmijuhlilla heti esikoisfilmillään voittanut amerikanbrasilialainen Gabe Klinger (Porto) ja mittavan uran Saksan televisiossakin tehnyt Kai Wessel (Fog in August).

Muut ulkomaiset tekijävieraat, kaikki kotimaiset tekijävieraat ja muun ohjelmiston täydennykset julkistetaan myöhemmin.

Sodankylän elokuvajuhlien tekijävieraat esittelyssä
Espanjalainen ohjaaja, käsikirjoittaja, elokuvaopettaja, kirjailija ja valokuvaaja CARLOS SAURA (s. 1932) alkoi filmata ensimmäisiä 16 mm elokuviaan jo 50-luvulla. Pitkä esikoiselokuva, nuorisojengin ajelehtimista kuvannut Los golfos (1960) sisälsi jo tulenarkoja elementtejä ja ennen pitkää Saurasta kasvoi ajan – diktaattori Francon valtakauden – houreiden taidokas tulkki, joka mitteli voimiaan poliittisen ja moraalisen sensuurin kanssa.
Berliinin elokuvajuhlien Hopeisella karhulla palkittu La caza (”Metsästysretki”, 1966) merkitsi kansainvälistä läpimurtoa. Pitkäaikaisen elämänkumppaninsa Geraldine Chaplinin kanssa Saura teki peräti yhdeksän elokuvaa, joista Sodankylässä nähdään rakastettu lapsuudenkuvaus Cría cuervos… korppi sylissä (1976) ja isän ja tyttären intensiivistä suhdetta tutkiva perhedraama Elisa – elämäni (1977).
Ohjelmistoon kuuluvat niin ikään väkevä Lorca-sovitus Veren häät (1981), intohimoinen, unenomainen ja viettelevä Carmen (1983) ja Sauran myöhemmällä uralla omaksi lajikseen ottamaa musiikki- ja tanssielokuvaa edustava, syviä tunteita hehkuva dokumentti Flamenco (1995).
Pohjoisessa espanjalaisen elokuvan kovimpaan kärkeen yli puolen vuosisadan ajan kuuluneelta mestarilta on lupa odottaa uskomattomia tarinoita, olihan hän mm. Luis Buñuelin ystävä ja yhdessä vaiheessa jokapäiväinen lounaskumppani. ”Appiukko” Charles Chaplin kutsui puolestaan Sauraa, erään tämän elokuvan nähtyään, runoilijaksi, joten suositukset ovat enemmän kuin kohdallaan.


BERTRAND BONELLO
(s. 1968) on yksi ranskalaisen elokuvan 2000-luvun keskeisiä ja jännittävimpiä ohjaajatulokkaita, jonka uusin teos Nocturama (2016) huokuu hypnoottisesti hänelle tyypillistä ”puhtaan elokuvan” kerrontaa seuratessaan mitä kuuminta ajankohtaista aihetta, pariisilaisten nuorten terrori-iskua. Bonello käyttää hyödyksi seksiä sekä muusikon ja säveltäjän taustaansa, mikä heijastuu vangitsevalla tavalla hänen tuotannossaan, kriitikkojen kansainvälisen liiton Cannesissa palkitsemasta porno-ohjaajan (Jean-Pierre Léaud) potretista The Pornographer (2001) alkaen. Bonellon elokuvat ovat viimeisen päälle tyylikkäitä, kuten hienostobordellin epookkikuvaus House of Tolerance (2011), joka vangitsee ilotyttöjen ahdingon ja aikakausien vaihtumisen vuonna 1900. Bonellon tyylittelevin teos Saint Laurent (2014) on taas aistillinen kuin muotigurun eleganteimmat vaatteet tai huumaavimmat parfyymit.


PER FLY
(s.1960) sai Aki Kaurismäen jälkeen 2005 järjestyksessä toisen Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon väkevällä elokuvallaan Tappo. Sillä Fly huipensi tanskalaisen yhteiskunnan luokkarakennetta koskettelevan haastavan filmitrilogiansa (muut osat: Penkki, 2000 ja Perintö, 2003). Festivaalilla nähdään lisäksi Ruotsissa filmattu Monica Z (2013), jazz-laulajatähden sulosointuinen mutta ohjaajalle tyypillisen realistinen elämäkertadraama, jolla Fly kävi putsaamassa naapurimaamme Guldbagge-palkintopöydän. Fly on yksi Skandinavian suurimman tuotantoyhtiön Zentropan omistajista. Sodankylään hän saapuu seuranaan vaimonsa, Tapon näyttelijätärtähti CHARLOTTE FICH, joka tunnetaan Suomessakin myös monista tv-sarjoista, kuten Murhakomissio ja Black Widows.


ALEKSANDR MINDADZE
(s. 1949) nousi ensin Neuvostoliiton aikana maineikkaaksi käsikirjoittajaksi festivaalilla jo 1989 vierailleen Vadim Abdrashitovin elokuvien kriittisillä skenaarioilla – kuten tuolloin Sodankylässä ensimmäisen kerran esitettyyn Miespalvelijaan, joka on kiehtovan älykäs satiiri valtasuhteista. Mindadzen omalla vierailulla keskitytään hänen Venäjän aikana hämmästyttävän kypsällä iällä tapahtuneeseen siirtymiseensä yhdeksi maan palkituimmista ja huomiota herättäneimmistä ohjaajista. ”Raivo” (2007) selvittää lento-onnettomuutta ja viranomaisten kieroilua, ”Lauantaina” (2011) Tshernobylin räjähdyssotkuja (elokuva kuuluu festivaalilla myös Olaf Möllerin ja Mika Taanilan laajaan ydinvoimafilmien mestariluokkasarjaan) sekä ”Kelpo Hans, rakas Pjotr” (2015) samoin naapurimaassamme alati arkaa aihetta, saksalaisen ja venäläisen sodankaista ystävyyttä.
Chicagossa asuva GABE KLINGER (s. 1982) voitti Venetsian filmijuhlilla parhaan dokumenttielokuvan palkinnon heti esikoisteoksellaan Double Play: James Benning and Richard Linklater. Tällä kertaa Klingeriltä esitetään Sodankylässä hänen ensimmäinen fiktio-ohjauksensa, 27-vuotiaana kuolleen Anton Yelchinin tähdittämä, sensuellisti sykkivä kolmiodraama Porto (2016), joka on filmattu Portugalissa. Nuoresta iästään huolimatta Klinger on toiminut myös elokuvakriitikkona, -opettajana ja ohjelmakuraattorina; festivaalilla tämä amerikanbrassi pitääkin lisäksi mestariluokan 1960-luvun brasilialaisesta cinema novo -suuntauksesta huippuelokuvaesimerkin kera.
Hampurilaisella KAI WESSELillä (s. 1961) on lähes kolmenkymmen vuoden kokemus erityisesti tv-elokuvien ja -sarjojen ohjaajana, mutta Sodankylään hän tulee esittelemään parhaan teatterielokuvansa Fog in August (2016), joka on kerännyt palkintoja Saksassa, Itävallassa ja Italiassa. Tosipohjainen tarina kertoo asiallisesti mutta koskettavasti hieman erialaisen sotavuosien kohtalon: 14-vuotiaan pojan kauhukokemukset natsien eutanasiaohjelmaan vihityssä mielisairaalassa.

 

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Audiovisuaalisen Kulttuurin Edistämiskeskus (AVEK), EU/Creative, Finland Festivals, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Goethe Institut, Institut Francaís Finlande, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry, Rovakaira oy, Sodankylän kunta, Suomen Elokuvasäätiö (SES), Suomi Finland 100, Veikkaus.

Suomen elokuvasäätiö tukee kotimaista elokuvaa lähes 25 miljoonalla eurolla vuosittain. Koko tämä tuki rahoitetaan Veikkauksen pelien tuotoilla.

www.msfilmfestival.fi