27.12.2017

Camilla Nylund Jyväskylän Kesään

Huippusopraano Camilla Nylundin yksi ensi vuoden harvoista kotimaan esiintymisistä koetaan Jyväskylän Kesän avajaiskonsertissa heinäkuussa.

Kuuluisien oopperatalojen vaativissa naispäärooleissa nähty Nylund on kerännyt viime vuosina ylistystä muun muassa pääroolistaan Kaija Saariahon Émiliessä Kansallisoopperassa sekä Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperan Isoldena New Yorkissa.

Jyväskylän Kesässä Camilla Nylund laulaa Richard Straussin huikean Neljä viimeistä laulua -teoksen. Ville Matvejeffin johtaman illan orkesterina toimii Jyväskylä Sinfonia, joka esittää myös tarkasti illan erityisohjelmistoon valikoituja orkesterikappaleita. Esiintymispaikkana toimii Korpilahden kirkko, jonka peruskorjaus valmistuu kevään aikana.

Jyväskylän Kesän avajaiskonsertti järjestetään keskiviikkona 4.7.2018 kello 18 alkaen. Liput maksavat 48/44 euroa ja ovat myynnissä Lippupisteen toimipisteissä. Suomen festivaalien kantaemo Jyväskylän Kesä järjestetään 4.–10.7.2018 ja sen kantavana teemana on ensi vuonna “uni”. Koko ohjelmisto valmistuu talven ja alkukevään aikana.