13.04.2022

Blues-rockin kestosuosikki Gov’t Mule kesällä Pori Jazziin – ohjelmistoon myös muita täydennyksiä

Pori Jazzin heinäkuinen festivaaliohjelmisto on täydentynyt kymmenellä kansainvälisellä ja kotimaisella esiintyjällä, joiden joukosta löytyvät muun muassa yhdysvaltalaiset blues-rock-yhtye Gov’t Mule ja soul-artisti Moses Sumney sekä Isosta-Britanniasta saapuvat KOKOROKO ja Emma-Jean Thackray. Pori Jazzin pääsyliput ovat myynnissä edulliseen S-Etuhintaan 15.4. asti.

Gov’t Mulen piti saapua Pori Jazziin jo kesällä 2020, mutta koronapandemia on viivästyttänyt yhtyeen odotettua Suomen-vierailua. Gov’t Mule – tai pelkästään ”Mule”, kuten fanit yhtyettä kutsuvat – on southern rockin ja juurevan blues-rockin ystävien kestosuosikki, joka on konsertoinut Suomessa vain kerran aiemmin. Kitaraässä Warren Hayesin johtama yhdysvaltalaisbändi sai alkunsa legendaarisen Allman Brothersin sivuprojektina, mutta projektiksi jäämisen sijasta yhtyeen vakiintunut toiminta on jatkunut jo yli neljännesvuosisadan ajan. Gov’t Mule konsertoi Pori Jazzissa torstaina 14.7.

Torstaina 14.7. Porissa esiintyy myös Moses Sumney, joka on yksi vaihtoehtoisen soulin ja r&b:n kiinnostavimmista visionääreistä. Sumneyn upea lauluääni sekä moniulotteiset ja omaperäiset sävellykset, ovat nopeasti nostaneet hänet arvostetuksi ja muiden musiikintekijöiden tarkasti seuraamaksi nimeksi. Sumney on julkaissut tähän mennessä kaksi studioalbumia, jotka molemmat ovat olleet arvostelumenestyksiä.

Ison-Britannian tuoreimpia jazzin ja rytmimusiikin tuulia edustavat perjantaina 15.7. esiintyvä trumpetisti Emma-Jean Thackray sekä lauantain 16.7. ohjelmistoon kiinnitetty jazz- ja afrobeat-yhtye KOKOROKO. Lauantaina Pori Jazz -yleisölle esittäytyy Ghanasta saapuva gospel-, funk- ja soul-yhtye Alogte Oho & His Sounds of Joy.

Pori Jazzin kotimaista musiikkitarjontaa täydentävät äskettäin 70 vuotta täyttänyt lauluntekijälegenda Dave Lindholm yhdessä Kynä & Kumppanit -yhtyeensä kanssa, soulin ja R&B:n taiturit Jesse Markin ja Rosa Coste sekä suomalaisen jazzin kiinnostavat kokoonpanot Valtteri Laurell Nonet ja Talambo.

Pori Jazzin aiemmin julkistettuihin esiintyjiin kuuluvat muun muassa John Legend, Simply Red, Lewis Capaldi, Emeli Sandé, Charles Lloyd feat. Bill Frisell ja Thundercat.

Liput S-Etuhintaan 15.4. asti

Pori Jazz järjestetään 55. kertaa 8.–16. heinäkuuta. Festivaalin maksullisten pääkonserttien lisäksi Pori Jazz tarjoilee tuttuun tapaan laajan ja tasokkaan pääsymaksuttoman ohjelmiston.

Pääsyliput Pori Jazzin pääkonsertteihin (14.–16.7.) ovat myynnissä edulliseen S-Etuhintaan 15.4. asti. Päiväkohtaiset Kirjurinluodon liput maksavat toimituskuluineen alkaen 79 euroa (normaalisti 85 euroa), kun lipun ostajalla on S-Etukortti. Tavanomaista tasokkaamman festivaalielämyksen mahdollistavat Pori Jazz Lounge – ja VIP-liput. Pori Jazzin pääsyliput ovat myynnissä Ticketmasterissa.

www.porijazz.fi / facebook.com/porijazz / twitter.com/porijazz

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

15.03.2023

Pori Jazzin pääkonserttien ohjelma täydentyy 14 artistilla

56. kertaa järjestettävän Pori Jazz -festivaalin Kirjurinluodon pääkonserttien uusia esiintyjäkiinnityksiä ovat mm. jazzlaulaja Kurt Elling, blueskitaristi Eric Gales sekä tuore Grammy-voittaja Snarky Puppy ja kolme nousevaa jazzsaksofonistia Chelsea Carmichael, Melissa Aldana ja James Brandon Lewis.…

13.02.2023

Tom Jones esiintyy kesällä Pori Jazzissa

Festivaalin uusia kiinnityksiä ovat myös Pepe & Saimaa, Erja Lyytinen, Aili Ikonen ja Arppa. Laulaja Tom Jones esiintyy heinäkuussa Pori Jazzissa. Legendaarisen laulajan konsertti Kirjurinluodon konserttipuistossa kuullaan torstaina 13. heinäkuuta. Tom Jones on ollut musiikkimaailman…

15.12.2022

Brittitähti Sam Smith esiintyy Pori Jazzissa ensi kesänä- Grammy- ja Oscar-palkittu artisti saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen

Brittiläinen supertähti Sam Smith (30) konsertoi ensi heinäkuussa Pori Jazzissa. Urallaan jo neljä Grammy-palkintoa voittanut artisti nähdään Kirjurinluodon konserttipuistossa perjantaina 14. heinäkuuta 2023. Tämä on tähden ensivisiitti Suomeen. Sam Smith julkaisee tammikuussa neljännen studioalbuminsa Gloria.…