21.10.2025

Avoin haku Kajaanin Runoviikon kesän 2026 ohjelmistoon on avattu

Kajaanin Runoviikko kutsuu taiteilijoita ja työryhmiä osallistumaan avoimeen hakuun osaksi kesän 2026 ohjelmistoa. Haun kautta etsitään valmiita teoksia, jotka sopivat esitettäväksi Kajaanin Runoviikolla. Kajaanin Runoviikko järjestetään 1.-5.7.2026 jo 50. kertaa.

Kajaanin Runoviikko on taidefestivaali, jonka keskiössä on sanottu, luettu, lausuttu, tanssittu, sävelletty tai näytelty runous ja sanataide. Tapahtuman aikana järjestetään esitysten lisäksi mestarikursseja, taiteilijahaastatteluja ja luentoja. Runoviikolla on viiden päivän aikana noin 40 tapahtumaa. Esitysvalinnat tekee Runoviikon taiteellinen johtaja Kati Outinen. Avoimen haun lisäksi festivaalille kuratoidaan ohjelmaa myös kutsuperiaatteella.

“Kokeilemme avointa hakua nyt ensimmäistä kertaa. Haluamme tarjota erilaisille esityksillä eri puolilta Suomea mahdollisuuden tulla nähdyksi ja valituksi. Kierrän paljon katsomassa esityksiä, mutta uskon, että avoimen haun kautta voi löytyä esityksiä, joista minulla ei olisi muuten tietoa.” sanoo taiteellinen johtaja Kati Outinen.

Kajaanin Runoviikko tarjoaa esiintyjille esittämisen alustan, markkinoinnin, esitystilan ja perusesitystekniikan teknikoineen. Esityspaikkoina toimivat pääasiassa kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsän salit, aulat ja piha-alue, Kajaanin kaupunginteatterin näyttämöt, Kajaanin kirkot, Raatihuoneen tori, Rantapuisto, Liikuntapuisto, Eino Leino -talo ja Seminaarin Taidekampus.

Esityksen on hyvä olla sovellettavissa Runoviikon esitystiloihin, teknisiin valmiuksiin ja festivaaliolosuhteisiin, joissa pystytys- ja purkuajat ovat rajallisia.

Hakuaika päättyy 8.12.2025 kello 16.00, johon mennessä esityksen tiedot ja tallenne tulee olla toimitettuna. Tarkemmat ohjeet löytyvät Runoviikon nettisivuilta osoitteesta www.runoviikko.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

06.07.2026

Kajaanin Runoviikko: Sulo Rahman valittiin vuoden nuoreksi lausujaksi

Veikko Sinisalo -kilpailun finaali ratkesi tänään ja vuoden nuoreksi lausujaksi valittiin Sulo Rahman. Hän on näyttelijä ja uunituore teatteritaiteen maisteri Nätyltä. Rahman muutti Bangladeshista Suomeen seitsemänvuotiaana eikä vielä silloin osannut suomea. Hänen voittajaesityksensä nimi on…

02.07.2026

Kirsi Kunnas -runopalkinto 2026 myönnetään Kajaanin Runoviikolle

WSOY:n ja WSOY:n kirjallisuussäätiön Kirsi Kunnas -palkinto myönnetään tänä vuonna Kajaanin Runoviikolle. Joka toinen vuosi jaettavan palkinnon tavoitteena on nostaa esiin elävää ja vaikuttavaa runoutta sekä runokulttuuria. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. Kirsi Kunnas -palkinto perustettiin…

01.07.2026

Mikko Roiha Kajaanin Runoviikon taiteelliseksi johtajaksi

Ohjaaja Mikko Roiha on seuraava Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja. Hänellä on laaja ymmärrys esittävän taiteen kentältä niin Suomessa, kuin Suomen rajojen ulkopuolella. Hänet on palkittu ansioistaan Taiteen valtionpalkinnolla vuonna 2008 ja hän on saanut Valtion…