22.03.2019

Avantin Suvisoitto -festivaalin ohjelma on julkaistu ja liput ovat myynnissä

Avantin Suvisoitto saapuu kesäiseen Porvooseen 26.-30.6.2019. Festivaalin taiteellisena suunnittelijana toimii sveitsiläinen kapellimestari Baldur Brönnimann. Vuoden 2019 teemana on City of Music, kun musiikki tuodaan Porvoon kaduille ja kahviloihin. Musiikki maalaa eri tunnelmia ja kuvitteellisia soivia kirjoituksia Porvoon kaduille ja talojen seiniin.

Taidetehtaan Avanti-salissa saa Suomen ensiesityksen Jukka Tiensuun teos Teoton, joka on sävelletty sen esittäjälle, sheng-virtuoosi Wu Weille. Sheng eli suu-urut on etenkin Kiinassa ja Koreassa tunnettu tuhansia vuosia vanha puhallinsoitin, jonka äänentuotanto on sukua länsimaiselle harmonikalle ja harmonille.

Uutta kesän festivaalilla ovat avoimet lounge-klubit, joissa festivaalin kansainväliset tähdet Wu Wei ja viulisti Jennifer Koh liittyvät festivaalivieraiden seuraan illan pimetessä Avanti-salin lämpiössä. Musiikki laskeutuu lavalta ihmisten lähelle ja yleisö pääsee nauttimaan kansainvälisten taiteilijoiden korkeatasoisesta improvisoinnista. Amerikkalaisviulisti Jennifer Koh esiintyy myös lauantaina Porvoon kahviloissa ja soittaa teoksia sooloviululle. Koh on myös perjantai-iltana György Ligetin fantastisen viulukonserton solisti.

Lajiensa legendat Matti Salminen ja M.A. Numminen kohtaavat jälleen, kun Humppavanti! tekee paluun Suvisoiton ohjelmistoon. Illan aikana Avanti-salissa kuullaan niin M.A. Nummisen ja Unto Monosen kuin Schubertin ja Wagnerin sävellyksiä vähän epätavallisemmissa asuissa.

Loppukonsertissa sunnuntaina festivaalin folk-teema huipentuu György Ligetin Concert Românesc -teoksessa sekä Beethovenin Pastoraalisinfoniassa.

Suvisoiton ohjelmassa on niin Avantin gambayhtye ja kuningas Henrik VIII:n sävellyksiä kuin suomalaista kansanmusiikkia sekä sävellyksiä nuorena kuolleen porvoolaisekspressionisti Valle Rosenbergin (1891-1919) ajoilta. Perinteiseen tapaan ohjelmassa on myös sävellystyöpajan konsertti, jossa teokset liittyvät avantgarde-lyhytfilmeihin, sekä lastenkonsertti, jossa musiikkia saa koskettaa.

Suvisoiton ohjelma on julkaistu Avantin verkkosivuilla ja liput ovat myynnissä Lippupisteen verkkosivuilla perjantaina 22.3. klo 9.00!

Liity Avantin kannattajajäseneksi!

Avantin Ystävät ovat tärkeä osa toimintaamme. Avantin Ystävät eli kannattajajäsenet saavat vuoden 2019 Suvisoitto-festivaalilla etuja.

Vuoden 2019 kannattajajäsenmaksun maksaneet Avantin Ystävät saavat festivaalin Taidetehtaan iltakonserteissa kuohuviinilasillisen. Lisäksi kaikki Helsingin ja Porvoon välillä kulkevat festivaalibussikyydit ovat Avantin Ystäville maksuttomia. Festivaalibussin kyytiin tulee kuitenkin ilmoittautua etukäteen osoitteseen avanti@avantimusic.fi. Etu on henkilökohtainen ja tarkemmat tiedot eduista lähetetään vuoden 2019 kannattajajäsenmaksun maksaneille ennen festivaalia. Toivomme tapaavamme Avantin uusia ja vanhoja ystäviä Porvoossa kesäkuussa!

Liity kannattajajäseneksi täällä.

www.avantimusic.fi