04.07.2014

Art goes Kapakka -festivaalin uudet verkkosivut avattu

Mahdollisuus kokea ainutlaatuisia hetkiä sekä löytää uusia esityksiä ja taiteilijoita on edelleen Art goes Kapakan vetonaula.

ART GOES KAPAKKA ON TUONUT ILOA HELSINKILÄISILLE JA VIERAILIJOILLE VUODESTA 1995 LÄHTIEN. 20. ART GOES KAPAKKA TARJOAA JÄLLEEN LAADUKKAAN JA MONIPUOLISEN OHJELMAKOKONAISUUDEN 34 FESTIVAALIRAVINTOLASSA. OHJELMA ESITTELEE KOTIMAISIA HUIPPUJA MUSIIKIN, ESITTÄVÄN TAITEEN, KUVATAITEIDEN, MUODIN, MAKUJEN JA TIETEEN SARALTA. ART GOES KAPAKAN UUDISTUNEET NETTISIVUT OVAT NYT AUKI JUHLAVUODEN ILMEELLÄ JA FESTIVAALIN ODOTETTU OHJELMA JULKAISTAAN TIISTAINA 5. ELOKUUTA.

”Ravintolassa taide pääsee lähelle. Yleisö on esiintyjän kanssa samassa tilassa, ei estradin reunalla. Yleisön ja taiteilijan on helppo luoda yhteys ja kaikki voivat keskittyä nauttimaan ainutlaatuisesta hetkestä. Ainutlaatuisuus ihastutti jo ensimmäisen Art goes Kapakan aikana ja tuo taika kantaa edelleen. Olemme myös halunneet antaa kävijöille mahdollisuuden löytää uusia esityksiä ja taiteilijoita. Rohkeus, eteenpäin katsova ote ja halu tehdä Helsinkiä hauskemmaksi ovat aina ohjaamassa ohjelman tekoa. Helsinki on hauska kulttuurikaupunki, jonka tarjontaa kelpaa esitellä. On ilo, että Art goes Kapakalla on omalla hauskalla tavalla merkityksellinen osansa tässä kokonaisuudessa. Uusien esitysten ja taiteilijoiden löytäminen on ollut myös olennainen kokemus, joka halutaan kävijöille antaa. On ollut tärkeää olla rohkea ja eteenpäin katsova ohjelmaa rakennettaessa”, tiivistää festivaalin aikoinaan perustanut Pluto Finlandin Mikko Leisti.

Art goes Kapakassa kotimaiset huippunimet ja uudet tekijät kohtaavat yleisönsä kansalaisten olohuoneissa. Tänä vuonna Tsiigaa-taidenäyttelyn teemana on kuvanveistäjät. Juhlanäyttelyn ”Arkipäivän Anarkiaa” on kuratoinut kuvanveistäjä Sakari Kannosto. Maista-ruokasarjan tuottaja on toimittaja ja ruokakirjailija Iina Thieulon. Muotia-sarjassa kuraattorina toimii aiempien vuosien tapaan toimittaja ja Hel Looks -sivuston perustaja Liisa Jokinen. Tiede on Taidetta ohjelmassa teemana on mm. nuorten ja lasten hyvinvointi sekä tietoturva. Kuorojen Kierros aloittaa perinteikkäästi festivaalin torstaina 14.8.

Art goes Kapakan ohjelmakokonaisuus julkaistaan tiistaina 5.8.2014.

Festivaalin nettisivut ovat esillä uudella ilmeellä osoitteessa: www.artgoeskapakka.fi.

Art goes Kapakan yhteistyökumppaneita ovat Nikolai Sinebrychoff, Gancia, Danske Bank MobilePay, Bright, Clear Channel, Heinon Tukku, Suomen Akatemia, Tekes, Duodecim, Artek ja Pianokeskus. Art goes Kapakka on Helsingin juhlaviikkojen yhteistyöfestivaali.

www.helsinginjuhlaviikot.fi