13.03.2025

Arja Saijonmaa nousee Jyväskylän Kesän lauteille

Jyväskylän Kesän päätöskonsertissa muistellaan kuluneita vuosikymmeniä tuoreella näkökulmalla

Jyväskylän Kesän päätöskonsertissa nähdään kansainvälisesti arvostettu, mukaansatempaavasta esiintymisestään tunnettu laulaja-näyttelijä Arja Saijonmaa. Saijonmaa on rohkeasti kantaaottava moniosaaja, jonka esiintymistä on nähty Jyväskylän Kesässä aiemminkin: vuonna 1970 hän oli mukana festivaalin sisältöjä kommentoivassa Hurja joukko -katuteatteriryhmässä. Tänä vuonna hän tekee kauan odotetun paluun Jyväskylän Kesän lavalle.

Päätöskonsertti on ainutlaatuinen Jyväskylän Kesän tilaama kokonaisuus, joka on kokonaan Saijonmaan käsialaa esityksen käsikirjoitusta ja yhtyeen kokoamista myöten. Konsertin punaisena lankana toimii Jyväskylän Kesän vuoden 2025 teema sivistys sekä festivaalin 70-vuotinen historia. Lisäksi kuullaan Saijonmaan muistoja oman värikkään uransa varrelta. Saijonmaa haluaa konsertissaan tuoda esiin myös Euroopan tilan tässä myllerryksen ajassa esittämällä muun muassa suuren hittinsä Jag Vill Leva I Europa.

Etenkin Ruotsissa suurta suosiota kerryttänyt Saijonmaa on ollut mukana monenlaisissa eri projekteissa. Hän on osallistunut viime vuonna Ruotsin omaan Vain elämää -versiointiin, ja onhan Saijonmaa ollut osallisena niin Suomen omissa euroviisukarsinnoissa, kuin Ruotsin Melodifestivalenissa. Euroviisuedustus jäi Saijonmaalta vain hiuskarvan varaan, sillä vuonna 1987 hän jäi kappaleellaan Högt över havet toiselle sijalle vain yhden pisteen erolla voittokappaleeseen. Saijonmaa mainitaan myös nimeltä Ruotsin tämän vuoden euroviisuedustajan KAJ:n supersuosion saaneen Bara bada bastu -kappaleen sanoituksissa. Melodifestivalenin yhteydessä Saijonmaalta kysyttiinkin, lähteekö hän KAJ-yhtyeen kanssa saunomaan Baseliin, mikäli KAJ voittaa. Saijonmaa vastasi ytimekkäästi: “Ich komme!”

Jyväskylän Kesän päätöskonsertti järjestetään tiistaina 8.7.2025 kello 18.00 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa. Konsertti kestää noin 2 tuntia sisältäen väliajan. Liput ovat myynnissä osoitteessa jyvaskylankesa.fi.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

10.07.2025

Jyväskylän Kesän juhlavuosi tarjosi monipuolisia elämyksiä sivistyksen silmin

Tiistaina päättynyt kulttuurifestivaali Jyväskylän Kesä järjestettiin niin laajana, että kävijälaskenta on vielä kesken. Ensimmäisten arvioiden mukaan kävijämäärä on kuitenkin lähellä viime vuosien lukuja. 70-vuotista taivaltaan juhlistavan festivaalin tapahtumaviikolla pysähdyttiin tunteiden, oivallusten ja elämysten äärelle monitaiteellisen…