09.09.2014

AR Quartet Oulun Musiikkijuhlien tuottamana Jazzliiton kiertueella Pikisalissa

AR Quartet on neljän lahjakkaan jazzmuusikon yhtye, joka soittaa pääasiassa pianisti-säveltäjä Artturi Röngän musiikkia. Yhtye on ehtinyt kahmia jo useamman palkinnon niin Suomessa kuin ulkomailla: Toukokuussa

2012 se voitti Suomen Young Nordic Jazz Comets -osakilpailun, ja saman vuoden syyskuussa kvartetti nappasi toisen sijan Jazz Hoeilaart -yhtyekilpailussa Belgiassa. Joulukuussa 2013 ensimmäistä kertaa järjestetyssä We Jazz -tapahtumassa Helsingissä yhtye puolestaan vastaanotti ”Rising Star” -palkinnon, jonka avuin se pääsi työstämään ensilevyään julkaisukuntoon.

Yhtyeen keulahahmo, pianisti-säveltäjä Artturi Rönkä, on Pori Jazzin vuoden 2013 taiteilija. Hän on menestynyt sekä pianistina että säveltäjänä useissa kansainvälisissä kilpailuissa sijoittumalla ensimmäiseksi muun muassa Esko Linnavalli -kilpailussa vuonna 2011 sekä ruotsalaisessa Jazzverk big band -sävellyskilpailussa vuonna 2012.

Yhtyeen esikoislevy, AR Quartet, julkaistiin maaliskuussa 2014 helsinkiläisen Fredriksson Musicin kautta. Levyllä kiteytyvät AR Quartetin vahvuudet, kuten tiivis yhteissoitto, laadukkaat sävellykset sekä vapaasti virtaava improvisaatio.

Oulun Musiikkijuhlat, Jazz 20 ry ja Oulun kaupunginteatteri tuottavat yhdessä Suomen Jazzliiton kiertuekonsertteja Ouluun.

 

Jazz HUG: JAZZPIANISTI TARVITSEE ESIINTYÄKSEEN FLYYGELIN -KAMPANJA

Ammattimuusikko tarvitsee esiintyäkseen hyvän soittimen. Useilla muusikoilla soitin kulkee aina mukana konserttipaikoille, mutta jazzpianisteille tämä ei ole mahdollista. Jazzklubeilla ja muissa konserttipaikoissa käytetään usein sähköisiä soittimia tai pianoa ei ole lainkaan.

Jazz HUG järjestää 2.-14.9.2014 yhteistyössä Suomen Jazzliitto / Finnish Jazz Federation palkitun AR Quartetin Suomen kiertueen. Kiertueen yhtenä tavoitteena on kartoittaa parhaat flyygelilliset konserttipaikat, ja viedä pianisti Artturi Rönkä yhtyeineen näihin soittamaan. Samalla haastetaan konserttijärjestäjät mukaan kampanjaan nostamaan akustisten flyygeleiden profiilia.

Lisätietoa kampanjasta: www.facebook.com/helsinkijazzunderground

 

Lauantai 13.9. klo 19

AR QUARTET

Pikisali, Oulun kaupunginteatteri (Kaarlenväylä 2, Oulu)

Liput 15/10 €

Liput Lippupalvelun lippukaupoista kautta maan.

Ilman toimituskuluja Oulun kaupunginteatterin myyntipalvelu, Oulu 10-palvelupisteet ja Valveen lippumyymälä.

Sampo Kasurinen sopraano- ja tenorisaksofoni, Eero Seppä basso, Artturi Rönkä piano, Jonatan Sarikoski rummut.

 

Yhteistyössä: Oulun kaupunginteatteri, Oulun Musiikkijuhlat, Jazz 20 ry

 

KIERTUEAIKATAULU

3.9. Tampere, AMC-klubi, Telakka

4.9. Kajaani, Koutasali, Kaukametsän kulttuurikeskus 5.9. Kuopio, Jazzklubi, Musiikkikeskus 6.9. Tallinna, Philly Joe’s Jazz Club 10.9. Turku, Sibelius-museo 11.9. Helsinki, Malmisali, Malmitalo 12.9. Savonlinna, Wanha Kasino 13.9. Oulu, Pikisali, Oulun kaupunginteatteri