20.10.2021

April Jazz alkaa pian Espoossa

Espoossa jazz soi taas pitkästä aikaa liveyleisölle

35. April Jazz järjestetään 27.-31.10. Espoon kulttuurikeskuksessa ja Espoon modernin taiteen museo EMMA:ssa. Viime vuonna tapahtuma saatiin toteutettua poikkeusjärjestelyin kokonaan striimattuna koronapandemian estettyä kaikki livetapahtumat. Pitkä odotus päättyy pian, kun festivaaliyleisö pääsee vihdoin konserttisaleihin nauttimaan koti- ja ulkomaisten artistien esityksistä. Festivaalin pääesiintyjinä nähdään Grammy-palkittu yhdysvaltalainen tenorisaksofonisti Joe Lovano, joka esiintyy puolalaisen Marcin Wasilewski Trion solistina sekä portugalilianen fado-laulaja Carminho.

Muita tapahtumassa esiintyviä ulkomaisia artisteja ovat ensimmäistä kertaa oman yhtyeensä kanssa Suomeen saapuva chileläinen saksofonisti Melissa Aldana, edellisellä April Jazz -visiitillään yleisön hurmannut norjalainen laulaja-lauluntekijä Bernhoft sekä tanskalainen lyömäsoittajalegenda Marilyn Mazur, jonka johtama kahdeksan naisen muodostama Shamania-yhtye esiintyy nyt ensi kertaa Suomessa.

Vahvan kotimaisen ohjelmiston muodostavat vuoden 2020 jazz-Emma-ehdokaat Superposition, Verneri Pohjola Quartet, Mortality, Jussi Lehtonen Quartet ja Riitta Paakki Quartet, 25-vuotista taitelijauraa juhliva Lenni-Kalle Taipale, festivaalin isäntäorkesteri Espoo Big Band yhdessä Jarmo Saari Republicin kanssa, soolokonsertissa esiintyvä pianisti Aki Rissanen, OK:KO sekä Peela. Liput ovat myynnissä Lippupisteen verkkokaupassa ja toimipisteissä.

Syystapahtuman aikatauluista on karsittu päällekkäisyydet, joten yleisöllä on mahdollisuus osallistua vaikka kaikkiin konsertteihin. Useampaan konserttiin osallistumista helpottamaan tarjolle on tuotu myös edullisia päivälippuja, jotka sisältävät päivän molemmat konsertit. Perjantaina päivälippu tarjoaa tilaisuuden viiden yhtyeen jazz-Emma-maratoniin, joka alkaa Tapiolasalista klo 17.30 ja päättyy Louhisalissa klo 23 jälkeen.

Live-konserttien ohella April Jazz laajenee hybriditapahtumaksi Urban Espoo -verkkosivustolle, jonka virtuaalilavalla esitetään loka-marraskuussa taltiointeja festivaalin konserteista. Lisäksi ohjelmassa on Espoo Big Bandin syyskuinen, Mikko Hassisen säveltämän, viiden tähden arvostelun Helsingin Sanomissa saaneen Blood Red -albumin levynjulkaisukonsertti. Konsertit ovat katsottavissa maksutta viikon ajan osoitteessa urbanespoo.fi/lava.

April Jazz on yksi Suomen suurimmista jazzfestivaaleista ja se on järjestetty Espoossa vuosittain aina vuodesta 1987 alkaen. Tapahtuman järjestää Espoo Big Band ry.