06.04.2022

Alda svengaa lauantaina 9.4.2022 Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjan konsertissa Hiukkavaaran Kulttuurikasarmilla

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan kevätkaudella saadaan nauttia kotimaisen jazzin ja kansanmusiikin huippukokoonpanoista. Kauden kruunaa ranskalaisen Sarāb-yhtyeen vierailu Suomeen. Konserttisarjan taiteellisena johtajana toimii saksofonisti Jukka Perko.

Oulun Musiikkijuhlien kevään Jazz & Etno -konserttisarjan seuraava konsertti kuullaan lauantaina 9.4. Hiukkavaaran Kulttuurikasarmilla kun Alda saapuu Suomen Kansanmusiikkiliiton kiertueella Ouluun.

Trion kosketinsoittaja Timo Alakotila kertoo Aldan musiikista. ”Pyrimme grooveen. Se on ajatustapa rytmistä ja poljennosta. Groove on yhteinen hengittävyys tässä musiikissa, melodiaa ja harmoniaa unohtamatta”, Alakotila määrittelee.

Aldaan ei sisälly rumpalia tai perkussionistia, sillä Alakotilan lisäksi yhtyeessä soittavat Veera Kuisma viulua ja Elias Frigård sopraanosaksofonia. Taiteilijaprofessori Alakotila kertoo, että melodiasoittaja luo biiseihin rytmin yhdessä muiden kanssa. Kolmen soittimen kokonaiskudos tuo biiseihin sykkeen.

”Pianistina tuon mukaan vastarytmejä ja vapaata säestystä. Yhtyeemme on hyvin rytmikästä musiikkia”, hän arvioi.

Neljä vuotta toiminut Alda julkaisi ensilevyn Nine Worlds viime vuonna. Lauantain konsertista Alakotila paljastaa: ”Siellä esitetään Eliaksen ja Veeran sävellyksiä, trad-materiaalia ja svengaavaa musiikkia sooloilla maustettuna. Nopeiden kappaleiden ohessa kuullaan muun muassa triolipolskaa ja hidasta materiaalia.”

”Improvisaatio yhdistää musiikkiamme jazziin, vaikka se tapahtuu kansanmusiikkiestetiikan kautta. Kaikilla soittajillamme on sooloja. Muuntelemme melodioita, vaihtelemme ääniä ja nuottien pituuksia”, Alakotila valaisee.

Oulu on Alakotilalle tuttu keikkapaikka vuosien varrelta, sillä hän on työskennellyt paikallisten muusikkojen kanssa. Tällä hetkellä hänellä on oululaisen Maarit Saarenkunnaan kanssa yhtye nimeltä Linko, jossa myös Elias Frigrård soittaa.

Taiteilijaprofessorin mielestä keikalla on parasta, jos yleisö intoutuu tanssimaan.

”Groove on yhteydessä tanssiin. Pelimannimusiikki on alunperin ohjelmamusiikkia, jota on soitettu tansseissa, häissä ja hautajaisissa. Jos sitä keikalla tanssitaan, on se mukava bonus muusikoille”, Alakotila naurahtaa.

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjan konsertti järjestetään yhteistyössä Oulun kaupungin alueellisten kulttuuripalveluiden kanssa.

— —

Kansanmusiikkiliiton kiertue
ALDA
Lauantaina 9.4. kello 19
Kulttuurikasarmi Hiukkavaara (Hiukanpiha 9)
Liput 20/11/8 €
Jazz-20 ry:n jäsenet 11 €
Ticketmaster Suomi kautta maan. Hinnat sisältävät käsittelykulut. Ilman käsittelykuluja Valveen lippumyymälä. Konserttiin käy Kaikukortti, paikkoja on rajoitettu määrä.

 

Veera Kuisma | viisikielinen viulu
Elias Frigård | sopraanosaksofoni
Timo Alakotila | piano

 

Yhteistyössä:
Oulun kaupungin kulttuuripalvelut
Suomen Kansanmusiikkiliitto

 

Liput:

https://www.ticketmaster.fi/event/305085

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

21.11.2023

Herkkä pianokonsertti ja viulustin vetämä jazzyhtye päättävät syksyn Jazz & Etno -sarjan

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjassa on kuultu syksyn aikana jo kymmenen konserttia. Nyt kaksi vuoden viimeistä konserttia vievät herkän jazzpianon ja modernin viulun ja jazzin maailmaan. Pianisti Juho Valjakan pianotrio lupaa herkän ja persoonallisen…

17.11.2023

Oulun Musiikkijuhlien 2024 Avajaiskonsertissa kuullaan klassisen musiikin ja jazzin parhaat palat

Oulun Musiikkijuhlia vietetään 34. kerran 12.-27.3.2024. Musiikkielämyksiä tarjoavalla festivaalilla kuullaan niin kamarikonsertteja, jazzklubeja että isoja orkesterikonsertteja. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan joulukuussa 2023. Oulun Musiikkijuhlien Avajaiskonsertissa 12.3.2024 yhdistyvät klassinen musiikki ja jazz. Ensimmäisellä puoliajalla kuullaan Vivaldin…

24.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Ohjelmisto julki: OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyssä kuullaan 12 kansanmusiikki- ja jazzkonserttia

OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyn ohjelmistossa perinteet yhdistyvät moderniin. Ympärivuotisen Oulun musiikkijuhlasäätiön konserttisarjan syyskaudella on luvassa jazzin ja kansanmusiikin helmiä niin Suomesta kuin ulkomailta. Oulun musiikkijuhlasäätiön tuottama ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää…