16.04.2015

Aili Ikonen ja HERD: Suomi-iskelmät jazzaavat Riihimäen Kesäkonserteissa

Menestysyhtye HERDin ja laulaja Aili Ikosen tuore yhteistyöprojekti Jazzbasilli sukeltaa suomalaisen jazziskelmän kulta-aikaan Riihimäen Kesäkonserttien perjantai-illassa 5.6. Kino Sammossa. Ohjelmisto koostuu muun muassa Laila Kinnusen tunnetuksi tekemistä hiteistä päivitettyinä versioina, mutta suurella kunnioituksella alkuperäisiä kohtaan. Konsertissa kuullaan monia ikivihreitä kuten Pojat, Valoa ikkunassa, Kellä kulta ja Suklaasydän.

HERD on muutaman vuoden aikana noussut yhdeksi maamme arvostetuimmista jazzyhtyeistä. Raikkaalla yhtyesoundillaan hurmaava trio on voittanut hollantilaisen North Sea Jazz -festivaalin arvostetun European Jazz Competition -kilpailun sekä esiintynyt lähes kaikilla kotimaisilla jazzfestivaaleilla. Trio on ehtinyt saada jalansijaa myös kansainvälisesti. Yhtyeen debyyttialbumi Live!! julkaistiin vuonna 2011.

Vuonna 2009 perustetun HERD-trion muodostavat Panu Savolainen (vibrafoni), Mikko Pellinen (basso) ja Tuomas Timonen (rummut). Vaivattomasti svengaavan yhtyeen musiikkia värittävät trion taitava sävellystyö, kehittynyt musiikillisten detaljien ja dynamiikan taju sekä kolmikon intensiivinen vuorovaikutus keskenään ja yleisön kanssa.

Aili Ikonen on monipuolisesti musiikin kentällä toimiva laulaja, joka on konsertoinut lukuisilla merkittävillä areenoilla niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Hänen musiikkiopintonsa alkoivat jo 5-vuotiaana viulun parissa, mutta lukioiässä laulaminen vei lopullisesti nuoren muusikonalun mennessään. Opinnot johdattivat hänet Jyväskylän Suomalaisen konservatorion kautta Sibelius-Akatemian jazz- ja kansanmusiikkiopintoihin ja hän valmistui musiikin maisteriksi viime vuonna.

Aili Ikonen on musiikkiyleisölle tuttu lukuisista yhtyeistä kuten Tribute to Ella, Kvalda, Korpi Ensemble, Hereä, UMO Jazz Orchestra, Norrbotten Big Band, lauluyhtye Rajaton ja Don Johnson Big Band. Aili Ikonen voitti yhdessä Kvalda-yhtyeen kanssa Pohjoismaiden välisen Young Nordic Jazz Comets -kilpailun vuonna 2004.

HERD ja Aili Ikonen -yhdistelmää on kuultu ensimmäisen kerran Helsingin Musiikkitalon avajaisjuhlassa elokuussa 2011.

www.riihimaenkesakonsertit.fi

Perjantai 5.6. klo 20.00 Kino Sampo 25 e / 20 e

SUOMI-ISKELMÄT JAZZAAVAT

Aili Ikonen, laulu

HERD:

Panu Savolainen, vibrafoni

Mikko Pellinen, basso

Tuomas Timonen, rummut

Riihimäen Kesäkonsertit järjestetään 2.-7.6.2015.