14.03.2025

Tampereen elokuvajuhlat saavutti kävijätavoitteensa – 20 näytöstä myytiin loppuun

Pohjoismaiden suurin lyhytelokuvafestivaali Tampereen elokuvajuhlat järjestettiin 55. kertaa 5.–9. maaliskuuta.

Festivaalin lipunmyynti oli vilkkaampaa edelliseen vuoteen verrattuna, ja loppuun myytiin yhteensä 20 elokuvanäytöstä. Festivaalin ohjelma tapahtumapaikoilla ja verkossa keräsi yhteensä noin 20 000 kävijää. Elokuvanäytöksissä sekä ammattilais- ja yleisötapahtumissa, kuten paneeleissa, vieraili viikon aikana yhteensä noin 18 000 kävijää. Verkon kautta katsottavissa olevat elokuvat ovat keränneet tähän mennessä noin 2000 katselukertaa. Festivaalille akkreditoitui 849 vierasta.

Edelliseen vuoteen verrattuna pienempi kokonaiskävijämäärä selittyy kävijätilastoinnin prosessin tarkentumisella sekä sillä, että tänä vuonna ei järjestetty laajaa yleisöä keräävää FestArt-taidenäyttelyä.

Jo festivaalin avajaispäivänä keskiviikkona 5. maaliskuuta nähtiin runsas määrä kävijöitä, kun Finnkino Plevnan iSense-salissa esitetty avajaisnäytös myytiin loppuun. Avajaisnäytöksessä nähtiin Suomen ensi-illassa kansainvälisestikin arvostetun ja menestyneen elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon uutuuselokuva Orenda (Suomi, Viro, Ruotsi, 2025).

Totuttuun tapaan perjantai ja lauantai olivat kävijämääriltään kiireisimpiä päiviä, ja loppuunmyytyjä olivat muun muassa filkkarilegenda Raimo “Rake” Siliuksen viimeiseksi kuratointityöksi jäänyt Rake Special -näytös, uutta eurooppalaista elokuvaa esittelevä European Film Academy: Nominees, Uneton48-elokuvahaasteen aikana tehtyjen elokuvien näytös Uneton48 sekä Palkintoseremonia, jossa palkittiin kilpailusarjojen parhaat elokuvat.

Sunnuntai-iltapäivänä esitetyistä palkittujen elokuvien näytöksistä myivät loppuun kansainvälisen sekä kotimaisen kilpailun parhaiden näytökset. Yleisösuosikkeja festivaalin aikana olivat lisäksi Tampereen underground-kulttuuria esittelevät Tampere UG -näytökset, brittiläisestä queer-kulttuurista kertovat Club des Femmes: Annette Kennerley -näytökset sekä Mongolia- ja Liettua-näytöskokonaisuuksien näytökset Mongolia 3: Yhteiskunta ja kulttuuri sekä Liettua 3: Naisnäkökulma.

Yleisön suosiossa olivat myös festivaaliviikon ilmaistapahtumat ja -näytökset. Perinteeksi muodostunut Tampereen tuomiokirkon mykkäelokuvanäytös, jossa esitettiin Teuvo Puron elokuva Vaihdokas vuodelta 1927, keräsi noin 600 katsojaa. Lauantaina järjestetty Pirjo Honkasalon Masterclass keräsi myös salin täyteen.

Festivaalin yksi kohokohdista oli lauantai-illan Palkintoseremonia Olympiassa, jossa palkittiin kilpailusarjojen parhaat elokuvat. Grand Prix -palkinnon sai chileläinen elokuva, Martín Seegerin El canon (Chile, 2024). Yli 30-minuuttisten kotimaisten elokuvien sarjassa pääpalkinto jaettiin poikkeuksellisesti kahden elokuvan kesken. Voittajaelokuvat olivat Jan Ijäksen Two Forests (Suomi, 2024) sekä Veli Granön Sirkus Tuomento (Suomi, 2025).

Pääpalkinto alle 30-minuuttisten kotimaisten elokuvien sarjassa myönnettiin Marjo Levlinin lyhytdokumentille Underdog (Suomi, 2024). Suomen elokuvasäätiön vuosittain jakaman Risto Jarva -palkinnon sai Veera Lamminpään animaatio Mereneläviä (Suomi, 2024), joka nappasi myös neljä muuta palkintoa kotimaisessa kilpailussa. Genre-elokuville tarkoitetussa Generation XYZ -kilpailussa parhaan genre-elokuvan palkinnon sai Andrea Gatopoulosin elokuva The Eggregores’ Theory (Italia, 2024).

Festivaalin kilpailuelokuvat ovat katsottavissa verkossa Filmchief-palvelussa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sunnuntaihin 16.3. asti. Lisätietoa verkkonäytöksistä löytyy verkkosivujemme Verkkonäytökset-osiosta. Valikoima vuoden 2025 elokuvajuhlilla palkittuja lyhytelokuvia esitetään myös lauantaina 15.3. sekä sunnuntaina 16.3. nykytaiteen museo Kiasman järjestämissä Tampereen parhaat 2025 -näytöksissä.

Tampereen 56. kansainväliset elokuvajuhlat järjestetään ensi keväänä 4–.8.3.2026.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

10.02.2026

Tampereen elokuvajuhlien vuoden 2026 ohjelmisto on julkaistu

Tampereen elokuvajuhlia vietetään 56. kerran 4.–8. maaliskuuta, ja tapahtuman ohjelmisto on nyt julkaistu kokonaisuudessaan. Tampereen elokuvajuhlat on yksi Euroopan merkittävimmistä lyhytelokuvaan keskittyvistä festivaaleista, joka kerää vuosittain tuhansia elokuvan ystäviä ja alan ammattilaisia yhteen Tampereelle. Elokuvajuhlat…

05.02.2026

Mykkäelokuvan merkkiteos Tri Caligarin kabinetti (1920) nähdään Tampereen tuomiokirkossa Tampereen elokuvajuhlilla – musiikin elokuvaan improvisoi jälleen urkuri Esa Toivola

Tampereen tuomiokirkossa nähdään perjantaina 6. maaliskuuta saksalainen mykkäelokuvan merkkiteos Tri Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari, 1920) osana Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoa. Aiempien Tuomiokirkossa nähtyjen mykkäesitysten tapaan musiikkina kuullaan urkumusiikkia, jonka improvisoi urkuri Esa Toivola.…

30.01.2026

Tampereen elokuvajuhlien 2026 kilpailuvalinnat on julkaistu

Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun sekä genre-elokuville suunnatun Generation XYZ -kilpailun elokuvat vuodelle 2026 on valittu. Hakijoita kilpailusarjoihin oli yhteensä ennätykselliset 8127 elokuvaa, joista kilpailuihin valittiin 121 elokuvaa 49 eri maasta. Kilpailusarjoissa nähdään alle…