27.02.2025

Oulun juhlaviikot: Pohjoisen kulttuuriorganisaatiot haastavat kulttuurin tekijöitä mukaan kuntavaalikampanjaan pohjoisen kulttuurin puolesta

Kuntavaalit lähestyvät – joukko pohjoisen kulttuuritoimijoita haastaa kaikki mukkaan kampanjoimaan pohjoisen kulttuurin puolesta! Kampanjaan halutaan pohjoissuomalaisia eri alojen kulttuuritoimijoita varmistamaan, että kulttuuri näkyy ja kuuluu vaalikeskusteluissa ja vaalien jälkeen hyvissä päätöksissä.

Kampanjan tavotteena on haastaa päättäjät kulttuurin puolelle, nostaa kulttuuriasiat osaksi vaalikeskusteluita ja muistuttaa äänestäjiä äänestysaktiivisuudesta. Kampanjalla halutaan nostaa pohjoinen taiteen tekeminen ja sen lumovoima keskiöön! Kulttuuri tuo elinvoimaa, hyvinvointia ja työpaikkoja.

Vaalikampanja järjestetään maaliskuun viimeisellä viikolla ja se huipentuu Kulttuuritalo Valveella pidettävään vaalipaneeliin, joka striimataan, ja jonka moderoi KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen.

Vielä mahtuu mukaan nostattamaan pohjoista kulttuurihenkeä!

Lisätietoa kampanjasta sekä ilmoittautumisohjeet: pohjoisenkulttuurinpuolesta 

Mukana:

Oulun juhlaviikot
Photonorth – Pohjoinen valokuvakeskus
Oulun Taiteilijaseura
Flow Productions
Kulttuuriosuukunta ILME
Oulun elokuvakeskus
Taikabox
Oulun kirjailijaseura
Oulu All Star Big Band
Soiva Siili
Lumo Company
Oulun Teatteri
Sanomalehti Kaleva

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

20.05.2025

Oulun juhlaviikot: Oulun Taiteiden Yö kutsuu jälleen tekijöitä ja kokijoita

Oulun Taiteiden Yö tapahtuu taas torstaina 14.8.2025 Oulun keskustassa ja sen ympärillä, osana Oulun juhlaviikkoja. Ohjelmailmoituslomake on avoinna Oulun juhlaviikkojen verkkosivuilla. Tilaisuuksien järjestäjät ja kaikenlaiset taiteilijat voivat ilmoittaa halukkuutensa myös Oulun taiteiden yö ry:n toimistolle sähköpostitse (ouluntaiteidenyo@gmail.com). Erillisiä…

15.05.2025

Oulun juhlaviikot: Marzi Nyman säveltää 2026 Delta Life -spektaakkelin musiikin

Kaupunki syntyy suistoon -teos sävelletään jousikvartetille, sähkökitaralle, bigbandille ja mieskuorolle Marzi Nyman säveltää Oulun juhlaviikkojen Delta Life – Kaupunki syntyy suistoon -projektin huipentavan tapahtuman musiikin. “Monilahjakas Marzi Nyman pystyy yhdistämään teokseen jazzin, lyyrisen kansallisromanttisen sävelkielen ja…

07.04.2025

Oulun juhlaviikot: Paavo J. Heinonen jatkaa Oulun kulttuuri-tapahtumayhdistyksen puheenjohtajana

Oulun juhlaviikkoja koordinoivan Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen vuosikokous valitsi torstaina 3.4.2025 Paavo J. Heinosen jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Heinonen on Oulun juhlaviikkojen jäsenen Oulun Taiteiden Yön taiteellinen johtaja. Hallitukseen valittiin lisäksi Raimo Ahlroos, Annikki Kestilä, Jenny Kilponen, Teijo…