03.12.2024

Lux Helsinki julkaisi ohjelman ja aloittaa uudenlaisen yhteistyön Helsingin kaupungin kanssa: “Vie valotaiteen täysin uudelle tasolle”

Suomen suurin ja kaunein valotaidetapahtuma Lux Helsinki starttaa loppiaisen jälkeen 8.–12. tammikuuta painottuen tuttuun tapaan Helsingin keskusta-alueelle. Samalla suomalaisen valotaiteen historiassa kääntyy uusi sivu, kun Helsingin kaupunki alkaa hankkia valotaidetta pysyvämmäksi osaksi katukuvaa.

Ei niin pimeää, ettei Lux Helsingin valot syttyisi. Loppiaisen jälkeen valotaiteesta pääsee nauttimaan laajasti ympäri Helsingin keskustaa. Teoksia on esillä aina Rautatientorilta Kaivopuiston tähtitornille asti. Yksittäisiä teoksia löytyy lisäksi Kauppakeskus Triplasta, Kannelmäestä, Espoon Tapionpuistosta sekä Lux In -tapahtumasta.

Lux Helsingin teokset tuovat valoa arkeen ja viikonvaihteeseen 8.–12. tammikuuta kello 17–22. Lux In on avoinna kello 15–22. Aamuvirkkujen iloksi järjestetään myös Lux Aamu 9.–10.1., jolloin osa keskustan teoksista on valaistu kello 7–9.

Festivaalin taiteellisella johtajalla, Juha Rouhikoskella, on lisäksi hyviä uutisia heille, jotka ovat vuosien aikana toivoneet valotaiteen jäävän pysyvämmäksi osaksi kaupunkia. Lux Helsinki ja Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristön toimiala aloittavat yhteistyön, jossa Helsingin kaupunki hankkii vuosittain 1–2 valotaideteosta sijoitettavaksi kaupunkiin pidemmäksi aikaa kaupunkilaisten iloksi.

“Tämä vie valotaiteen täysin uudelle tasolle Suomessa ja myös maailmalla”, Rouhikoski iloitsee.

Rouhikoski näkee Helsingin kaupungin päätöksen osoituksena valotaiteen arvostuksen kasvusta. Yhteistyö asettaa valotaiteen samaan kastiin julkisissa tiloissa tyypillisesti nähtävien veistosten, muistomerkkien ja muiden monumenttien kanssa.

Tarinoita toisaalta

Seuraavan Lux Helsingin teema on Tarinoita toisaalta. Rouhikosken mukaan teema ilmenee teoksissa tarinallisuutena. Teokset tuovat viestiä jostain muualta, toisaalta. Se voi olla tulevaisuudesta, menneestä tai vaikka unesta.

“Teema korostaa mielikuvitusta mutta välittää myös viestejä toisenlaisista todellisuuksista”, Rouhikoski sanoo.

Rouhikoski rohkaisee yleisöä kokemaan Lux Helsingin teokset itselleen parhaiten sopivalla tavalla. Joillekin se tarkoittaa kaikkien teosten läpikäymistä, toisille viipyilyä muutamien valikoitujen teosten äärellä. Selkeyden vuoksi teokset numeroidaan Luxin karttaan, mutta mitään tiettyä teosreittiä ei ole.

Torilla tavataan

Helsingin toreilla riittää Lux Helsingin aikana nähtävää. Brittiläinen illumaphonium-ryhmä tuo Rautatientorille valaistuista monoliiteista muodostuvan Continuum-teoksen, jossa yleisö voi kuljeksia kuin peililabyrintissa. Senaatintorille puolestaan rakentuu tanskalaisen Vertigo-kollektiivin The Wave -teos, jossa yleisö pääsee kävelemään liki satametrisen valoveistoksen läpi. Kasarmitorilla nähdään slovakialaisen Pavol Trubenin teos Under Pressure, jonka jumppaavat valopäähahmot kommentoivat työstressistä palautumisen jättämistä yksilön harteille.

Suomen tunnetuin valotaiteilija Kari Kola palauttaa vihreän vehreyden Esplanadin puistoon Just Green -teoksellaan. Pekka Niittyvirran ja Timo Ahon Lines-teos näyttää Kaivopuiston tähtitornista käsin, miten korkealle merenpinta voi nousta vuosien 2100–2300 välillä. Kaivopuistossa nähdään lisäksi Ilkka Paloniemen teos Seisminen pulssi, joka täyttää vuonna 1980 käytöstä poistetun Kaivopuiston ratakuilun laservalolla.

Koko ohjelmaan sekä kaikkiin Lux Helsingin teoksiin ja taiteilijoihin pääsee tutustumaan Lux Helsingin verkkosivuilla.

Lux Helsingin pääyhteistyökumppaneita ovat Granlund, Vanha kauppahalli, Mall of Tripla ja Scandic Grand Central Helsinki, yhteistyökumppaneita ovat Arkkitehtuuri- ja designmuseo, Suomen Ranskan instituutti, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Puistokatu 4 ja EMMA – Espoon modernin taiteen museo.

Festivaalin sivuille