02.12.2024
Tampereen elokuvajuhlien 2025 ensimmäinen ohjelmistojulkistus – paikallisia näytösyhteistöitä
Tampereen elokuvajuhlia vietetään 55. kerran tulevana keväänä 5.–9. maaliskuuta 2025. Kilpailuelokuvanäytösten rinnalla elokuvajuhlilla esitetään myös monipuolisia teemaohjelmistoja. Ensimmäisenä tulevasta ohjelmistosta nostetaan esiin aiheiltaan päivänpolttavia yhteistöitä paikallisten toimijoiden kanssa. Luvassa on sekä lyhytelokuvanäytöksiä että niihin liittyviä keskustelutilaisuuksia.
Vuoden 2024 festivaalilla alkanut yhteistyö Tampereen yliopiston Demokratiatutkimusverkoston kanssa jatkuu. Tällä kertaa demokratiaa tutkitaan ja puolustetaan hoivan näkökulmasta teemaohjelmistossa Radical Care. Teemaan kuuluu kaksi lyhytelokuvanäytöstä sekä Demokratiatutkimusverkoston järjestämä keskustelutilaisuus. Näytösten elokuvissa demokratiaa osaltaan ylläpitävää hoivaa lähestytään esimerkiksi työttömyyden, yksinäisyyden ja kasvatuksen näkökulmista.
Radical Care -näytöksissä nähdään muun muassa vuonna 2013 Tampereen elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon voittanut elokuva The Mass of Men (Britannia, 2012). Gabriel Gauchetin ohjaama elokuva kertoo 55-vuotiaasta työttömästä Richardista, jolla on omat haasteensa työttömyyspalvelujen byrokratian kanssa. Hieman vanhempaa tuotantoa edustaa vuoden 1995 parhaan dokumentin palkinnon voittaja, Jay Rosenblattin Polttomuurahaisten haju (The Smell of Burning Ants, USA, 1994), joka kertoo miesten kasvukivuista pelon, vallan ja häpeän ohjailemassa yhteiskunnassa.
Uusia hoivan muotoja esitetään Jesús Minchón Rodicion, Marta Aguilella Antolín ja Arnau Belloc Loriten elokuvassa Ei, Temi (Espanja, 2024), jossa yksinäisen 85-vuotiaan Paquitan seuraksi tuodaan robotti “Temi”. Kotimaisista elokuvista nähdään Anssi Kasitonnin ohjaama Penan erikoiskuljetus (Suomi, 2023). Elokuva kertoo rekkakuskista, joka jatkaa sinnikkäästi ajamista sairaudestaan huolimatta.
Alakulttuuria ja maailmanensi-iltoja
Elokuvajuhlilla tullaan näkemään tamperelaista alakulttuuria näytöksessä Tampere UG, jonka on kuratoinut tamperelainen alakulttuuriaktivisti Sami Ylipihlaja. Näytöksen lisäksi festivaaliviikon keskiviikkona järjestetään teemaan liittyvä keskustelutilaisuus sekä iltabileet Vastavirta-klubilla.
Tampere UG -näytöksen kaikki elokuvat valmistuvat elokuvajuhlille ja ovat maailmanensi-iltoja. Näytöksessä esitetään muun muassa dokumenttielokuvat Pyynikin aikamatkat (Suomi, 2024), Ruudun takaa – valoviikkojen viritys (Suomi, 2024) sekä Tikkutehdas DIY (Suomi, 2025).
Mikko Vareksen ohjaama Pyynikin aikamatkat kertoo entisen kulkutautisairaalan matkasta urbaaniksi toimintakeitaaksi Tampereen keskustassa. Kaarikoirat ry:n elokuvassa Ruudun takaa – valoviikkojen viritys pitkän linjan skeittiyhdistys ottaa haltuun Tampereen rautatieaseman vieressä sijaitsevan tyhjän liiketilan ja muuntaa sen osaksi Ruudun takaa -taidetapahtumaa. Static Filmsin Tikkutehdas DIY on puolestaan arkistomateriaaleista koottu rullalautaelokuva Tampereen Tikkutehtaan DIY-skeittipuistosta kymmenen vuoden takaa. Dokumenttielokuvien lisäksi näytöksessä esitetään myös fiktiota ja kokeellisia elokuvia.
Sarjakorttien myynti alkaa
Ohjelmistojulkistuksen yhteydessä alkaa Tampereen elokuvajuhlien joulukampanja, jonka aikana sarjakortteja vuoden 2025 festivaalille myydään alennetuin ennakkomyyntihinnoin. Early Bird -hinnat ovat voimassa joulukuun alusta loppiaiseen saakka 2.12.2024–6.1.2025 Lippu.fi:n verkkokaupassa ja myyntipisteissä.
Kilpailuvalinnat vuoden 2025 elokuvajuhlille julkaistaan tammikuun lopussa. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan ja yksittäiset liput tulevat myyntiin 11.2.2025.
Lue lisää festivaalin lipunmyynnistä
Festivaalin sivuille