03.10.2024

International Opera Awards on valinnut Savonlinnan Oopperajuhlat vuoden parhaaksi festivaaliksi

Savonlinnan Oopperajuhlat voitti International Opera Awards -palkinnon Festivaalit-kategoriassa. Palkinnot jaettiin eilen illalla Baijerin valtionoopperan isännöimässä gaalaseremoniassa Münchenin Prinzregententheaterissa. Palkintoa oli ottamassa vastaan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff.

“On hienoa saada näin arvostettu kansainvälinen tunnustus. Se on osoitus pitkäjänteisestä työstä, jota Oopperajuhlilla on tehty jo vuosikymmenten ajan. Palkinto vahvistaa myös sen, että Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu korkeatasoinen tapahtuma,” Matvejeff kertoo seremonian jälkitunnelmissa.

”Meillä oli tänä vuonna erittäin vahva ehdokaslista Festivaalit-kategoriassa, ja olen iloinen, että jopa näin kovassa kilpailussa Savonlinnan Oopperajuhlat voitti palkinnon. Yksi tuomaristotyömme etuoikeuksista on se, että voimme nostaa esiin kansainvälistä huomiota alueilla, joilla tehdään poikkeuksellisen hienoa työtä. Olen vieraillut Savonlinnassa monien vuosien ajan, ja se on henkilökohtainen suosikkini — ennen kaikkea erinomaisen taiteellisen työn ja mielenkiintoisen ohjelmiston vuoksi. Mutta koska usein toistettu kiinteistönvälittäjien mantra (Sijainti, sijainti, sijainti…) näyttää pätevän kaikkiin mieleenpainuvimpiin kesäoopperafestivaaleihin, on mainittava myös Savonlinnan ainutlaatuisen kaunis ympäristö. Tämä on festivaali, jossa on kaikki kohdallaan. Onnittelut voitosta!”, kommentoi tuomariston puheenjohtaja John Allison.

Oopperajuhlat oli ehdolla samassa kategoriassa myös vuonna 2022. Silloin voiton vei Santa Fe Opera.

International Opera Awards on perustettu vuonna 2012, ja sen tavoitteena on oopperan profiilin nostaminen taidemuotona maailmanlaajuisesti, oopperoiden menestyksen tunnustaminen ja palkitseminen sekä varainhankinta lahjakkaiden oopperataiteilijoiden apurahoihin.

International Opera Awards -ehdokkaat valitaan avoimesta yleisöäänestyksestä ympäri maailman tulleista ehdotuksista. Valinnan varsinaiselle ehdokaslistalle päässeistä tekee Opera-lehden päätoimittaja John Allisonin johtama kansainvälinen tuomaristo, jonka jäsenet ovat alan ammattilaisia.

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Kuukauden mittaisella festivaalilla käy vuosittain jopa 60 000 oopperavierasta. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen kokemus. Kansainvälisesti korkeatasoiset esitykset ja konsertit, Olavinlinnan tunnelma ja kesäilta Saimaan äärellä kuuluvat erottamattomasti yhteen.  Oopperajuhlia on järjestetty vuodesta 1912 Olavinlinnassa. Festivaalilla työskentelee noin 1000 kausityöntekijää ja sen tulovaikutus Savonlinnan talousalueelle oli vuonna 2022 noin 20 miljoonaa euroa. Tapahtuman merkittävin tulonlähde on oma varainhankinta ja lipunmyynti, jonka osuus liikevaihdosta on noin 85 % Oopperajuhlien tuotannosta, lipunmyynnistä ja markkinoinnista vastaa voittoa tavoittelematon Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry. Oopperajuhlia vietetään 3.7.–2.8.2025. oopperajuhlat.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

03.12.2024

Savonlinnan Oopperajuhlien hallitus jatkaa seuraavalle kolmivuotiskaudelle

Savonlinnan Oopperajuhlien valtuusto valitsi 27.11. hallituksen tulevalle kolmivuotiskaudelle 2025–2027. Hallituksen kokoonpano säilyy ennallaan, ja puheenjohtajana jatkaa Johanna Lamminen. Valtuuston toinen varapuheenjohtaja vaihtuu, kun Hanna Kososen tilalle valittiin Paula Parviainen, joka toimii ulkoministeriön kulttuurin ja luovien…

30.10.2024

Savonlinnan Oopperajuhlat palkittiin Etelä-Savon parhaana

Savonlinnan Oopperajuhlat on yksi tämän vuoden Etelä-Savon parhaat -palkinnon saajista. Palkinto on tunnustus toiminnasta, joka on merkittävällä tavalla vahvistanut maakunnan yhteishenkeä tai tunnettuutta. Palkinnon myöntää Etelä-Savon maakuntaliitto. Palkinnot jaettiin eilen tiistaina 29.10. Järvisydämessä Rantasalmella. Palkintoa oli…

19.06.2024

Olavinlinna täyttää pian 550 vuotta – Savonlinnan Oopperajuhlien 2025 ohjelmistossa huippuhetkiä eri vuosikymmeniltä

Olavinlinna on maailman pohjoisin meidän päiviimme säilynyt keskiaikainen linna. Se on korvaamatonta kulttuuriperintöä ja ainutlaatuinen oopperanäyttämö. Kesällä 2025 linna seisoo parrasvaloissa Savonlinnan Oopperajuhlilla: Olavinlinnan 550 vuotisjuhlavuoden ohjelmistossa nähdään suosikkituotantoja edellisiltä vuosikymmeniltä. Paluun tekevät mm. Viimeiset…