30.04.2024

Oulun Musiikkijuhlat: Teosto-palkittu Mikko Sarvanne Gardenin visuaalinen äänimatka lumoaa toukokuussa RioLivessä

Suomen Jazzliiton kiertueella Ouluun saapuva Mikko Sarvanne Garden kuullaan osana Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotista Jazz & Etno -konserttisarjaa RioLivessä 15. toukokuuta.

Säveltäjä Mikko Sarvanteen yhtye Mikko Sarvanne Garden vie kuulijan rinnakkaiseen todellisuuteen, puutarhaan, jonka tuoksuissa kaikuvat etiäiset niin nykyvokaali- ja nykyperkussiomusiikista, pohjoismaisesta jazzista kuin äänitaiteestakin.

Yhtyeen ensimmäinen, Erkka Filanderin samannimiseen runoteokseen perustuva albumi Heräämisen valkea myrsky julkaistiin lokakuussa 2022. Albumin sävellykset palkittiin Teosto-palkinnolla keväällä 2023. Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja.

”Mikko Sarvanne on onnistunut luomaan eheän teoksen, jonka sävelkielessä ambient, elektroniikka, akustiset soittimet ja luontoelementit nivoutuvat omaksi universumikseen innovatiivisella tavalla. Teoksessa on eheä oma ääni ja tunnelma, joka kantaa alusta loppuun ja kietoo kuuntelijan maailmaansa”, Teosto-palkinnon tuomaristo kuvaili Mikko Sarvanne Gardenin musiikkia keväällä 2023.

Yhtyeen musiikki tarjoaa kuulijalle toismaallisen kokemuksen – nousevan auringon lailla hehkuva syntetisaattori, syvänä juurakkona rymisevät matalat jouset ja kirkkaiden lauluäänien taipuisat katedraalit sulkevat kuulijan hellään syleilyynsä. Konsertissa kuullaan myös uusi sävellys, jonka Sarvanne on säveltänyt runoilija Milka Luhtaniemen tekstiin (Kirnu, Gummerus, 2021), ja joka tulee säveltäjän mukaan viitoittamaan yhtyeen tulevaa musiikillista suuntaa.

Lisätietoja Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilta omj.fi.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

31.03.2026

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarja jatkuu huhtikuussa Jazz Suomi 100 -juhlavuoden merkeissä

Heli Hartikainen on rajoja rikkova saksofonisti, klarinetisti, säveltäjä ja äänitaiteilija, jonka debyyttisooloalbuminsa, 3D-ääniteknologiaa hyödyntävä CHRONOVARIATIONS palkittiin Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset -palkinnolla 2025 vuoden suurimmasta taiteellisesta läpimurrosta. Suomen kokeellisen musiikin ja ambient jazzin rohkeimpiin improvisoijiin kuuluva Hartikainen…

19.12.2025

Oulun Musiikkijuhlat: Kansainvälinen, kokeellinen ja kulttuuriperinteen täyttämä kevät – tutustu OMJ Jazz & Etno -ohjelmistoon!

Kevätkauden 2026 OMJ Jazz & Etno -konserttisarja on tulvillaan tuoreita projekteja, syventymistä pohjoisen alueen kulttuureihin ja palkittuja muusikkoja. Esitysten skaala yltää jo lähes kadonneesta perinnelaulusta groovaavan jazzin kautta aina modernin 3D-ääniteknologian avulla luotuun kokeelliseen musiikkiin. OMJ Jazz & Etno…