28.02.2024

Korsholman Musiikkijuhlien panostus mestarikursseihin jatkuu – kesällä 2024 luvassa erityisen korkeatasoinen ja viimeistelty koulutuskokonaisuus

Kesällä 2024 Korsholman Musiikkijuhlien yhteydessä järjestetään mestarikurssi klassisen musiikin opiskelijoille. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Vaasan kesäyliopiston ja Kuula-opiston kanssa ja on integroitu monitasoisesti itse festivaaliin.

Taiteellisen johtajan toive

Aloittaessaan kaksi vuotta sitten Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana sellisti Jan-Erik Gustafsson toivoi heti ensimmäiseksi, että mestarikurssitoiminta saisi lisää huomiota ja kehittyisi. ”Koen suorastaan välttämättömänä kulttuuritekona, että koulutamme nuoriamme, tulevaisuuttamme – lavalle ja yleisöön.”  Korsholman Musiikkijuhlien hallituksen puheenjohtaja Anton Ylikallio tarttui asiaan ja suunnitteli yhdessä kollegansa, Kuula-opiston pianonsoitonopettajan Anna Roosin kanssa uudistetun version Musiikkijuhlien mestarikurssista kesälle 2023, ja tulevana kesänä 2024 kurssitoimintaa on hiottu entisestään.

”Tämä mahdollisuus kehittää edelleen alueen musiikkipedagogiikkaa perustuu kulttuuri-instituutioidemme hyvälle työlle”, toteaa Anton Ylikallio ja jatkaa: ”Hanke kokoaa yhteen kolme alueella vaikuttavaa toimijaa, joilla kaikilla on paljon annettavaa. Musiikkijuhlien taiteellinen maine ja ammattitaitoinen organisaatio tarjoavat mestarikursseille korkeatasoiset puitteet, Vaasan kesäyliopisto hoitaa osallistujahallinnan kokemuksellaan tarkasti ja Kuula-opisto antaa käyttöön erinomaiset tilansa.”

”Vaasan kesäyliopisto on mielellään yhteistyössä mukana ja olemme iloisia, että voimme tarjota asiantuntemustamme tärkeään asiaan. Nuoret ovat yksi tärkeistä kohderyhmistämme ja haluamme edistää heidän mahdollisuuksiaan harrastaa kulttuurin ja musiikin parissa”, kertoo Vaasan kesäyliopiston vs. rehtori Elmira Kurmaeva.

Toteutus

Mestarikurssit 23.–28.7.2024 on suunnattu musiikinopiskelijoille Suomessa ja ulkomailla. Mestarikurssien opettajat ovat kansainvälisesti arvostettuja pedagogeja: Eero Heinonen (piano), Mari Tampere-Bezrodny ja Mi-kyung Lee (viulu), Petri Alanko (huilu), Joona Pulkkinen (sello), Sirkka Parviainen (laulu). Kurssin säestäjänä toimii pianisti Mikael Kemppainen.

Opetus tapahtuu musiikkiopisto Kuula-opiston tiloissa, jossa on tarjolla tasokkaat luokkatilat sekä mestarikurssiopetukseen että oppilaiden omaan harjoitteluun. Kurssin kaksi pääkonserttia integroidaan osaksi Korsholman Musiikkijuhlia. Konsertit soivat Vaasan kaupungintalon kamarimusiikkisalissa lauantaina 27.7. ja sunnuntaina 28.7. Niiden lisäksi pienempiä matineoita järjestetään koko kurssin ajan Kuula-opiston omassa salissa. Opetusta, matineoita ja konsertteja voi yleisö seurata maksutta.

Kurssimaksu on 350 € ja se sisältää yksilöopetusta 4 kertaa 45 minuuttia. Lisätunnin saa hintaan 70 € / 45 minuuttia. Kurssilaisille tarjotaan huoneita Green Star -hotellista hintaan 80 € / yö (1–3 hengen huoneet) niin kauan kuin paikkoja riittää. Etäisyys hotellilta opistolle on noin 950 metriä. Kurssiin sisältyy yksi lounas joka päivä kurssin ajan ja festivaalipassi Korsholman Musiikkijuhlille.

Ilmoittautumisaika mestarikurssille on 1.3.–15.5.2024. Ilmoittautuminen tapahtuu Vaasan kesäyliopiston kautta, ja kurssi on osa Vaasan kesäyliopiston kurssitarjontaa. Ilmoittautumislinkki tulee myös Korsholman Musiikkijuhlien kotisivuille.

Mestarikurssin merkitys

Osallistuminen kesän mestarikursseihin on nuorelle opiskelijalle merkityksellistä. ”Sillä, että tapaa samanhenkisiä ihmisiä musiikin merkeissä, on tärkeä rooli nuoren taitojen kehittymisessä”, huomauttaa Anton Ylikallio. ”Olemmekin todella iloisia voidessamme tarjota tämän mahdollisuuden paikallisille, ulkopaikkakuntalaisille ja kansainvälisille opiskelijoille.”

Huolella suunnitellun, tasokkaan mestarikurssin merkitys on laajempikin. ”Vaasassa toimivana pianonsoitonopettajana näen korkealuokkaisessa mestarikurssissa valtavan määrän pitkän tähtäimen hyötyjä alueen elinvoimaista musiikkielämää ajatellen”, pohtii Anna Roos. ”Tasokas kurssi luo konkreettisen miljöön alan huippupedagogien, ammattiopiskelijoiden sekä alueen musiikkiopistolaisten ja ammattipedagogien kohtaamisille. Tällöin päivitetty tietotaito, inspiroituminen ja intohimo lajiin korostuvat.”

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään 24.-31.7.2024.

Koti | Musikfestspelen Korsholm (korsholmmusicfestival.fi)

Festivaalin sivuille