29.11.2023

Joroisten Musiikkipäivät järjestetään 46. kerran 19.7. – 28.7.2024. Festivaalin ensimmäiset konsertit avataan myyntiin torstaina 30.11.2023.

Avajaiskonserttina perjantaina 19.7. kuullaan Georg Friedrich Händelin säveltämä Messias-oratorio, jossa esiintyvät Etelä-Savon maakuntakuoro, soitinyhtye sekä solisteina sopraano Mari Karjalainen, altto Anu Ontronen, tenori Jere Hölttä ja basso Heikki Kilpeläinen. Teoksen johtaa kapellimestari Matti Makkonen.

Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistys ESMO ry perustaa maakuntakuoron vuonna 2024. Kuoroa johtaa Matti Makkonen, ja se kerää yhteen alueen laulajia harjoittelemaan niin kirkkoteoksia kuin oopperoitakin. Kuoron tarkoituksena on lisätä kiinnostusta kuorolaulua kohtaan, mahdollistaa isompien teosten laulamista maakunnassa ja tarjota nuorille ammattiin pyrkiville harjoittelupaikkoja äänenjohtajien tehtävissä. Kuorolaisten haku on käynnistynyt.

”Perustettava maakuntakuoro mahdollistaa kaikille lauluharrastajille isoissa teoksissa laulamisen ja pääsemisen osalliseksi elämyksiin, jollaisia Messias-teoksen kokoiset produktiot antavat” – kuvailee Joroisten Musiikkipäivien taiteellinen johtaja Jussi Merikanto.

Frugårdin kartanossa esiintyvät lauantaina 20.7. baritoni Arttu Kataja ja pianisti Pauliina Tukiainen, jotka ovat tunnetuin lied-duomme. Konsertissa kuullaan kauneuden teemaan liittyviä lauluja ja konsertin nimi onkin ”Schöne Welt, wo bist Du?!” – Kaunis maailma, missä olet?!

Ensi vuoden teemana on kauneus. ”Miten suuri halu meissä on luoda ja kokea kauneutta ja miten ihmiset ovat eri aikoina yrittäneet ymmärtää kauneutta ja vangita sen eri taiteen muodoin.” – pohtii Jussi Merikanto

Leppävirran kirkkoon saapuu maanantaina 22.7. baritoni Waltteri Torikka yhdessä pianisti Marko Hilpon kanssa. Konsertissa kuullaan Oskar Merikannon rakkaimpia yksinlauluja. Konsertti kunnioittaa Oskar Merikannon työtä. Hänen kuolemastaan tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta.

Tiistaina 23.7. esiintyy Johanna Försti Quintet Kartanogolfilla Joroisissa. ”Kunpa sinut tuntisin paremmin” -konsertissa kuullaan upeaäänisen Johanna Förstin rohkeasti sovittamia versioita mm. Rauli Badding Somerjoelta, J. Karjalaiselta ja Juice Leskiseltä.

Joroisten Musiikkipäivien muu ohjelmisto julkaistaan keväällä 2024.

Konsertteja toteutetaan Joroisissa, Juvalla, Leppävirralla ja Rantasalmella. Joroisten Musiikkipäivät 2024 korostaa kartano- ja kirkkokonserttien ja niissä esitettävän taidemusiikin roolia alueen omaleimaisuuden ja historian välittäjänä. Muut musiikin tyylilajit ja esiintymispaikat täydentävät tätä festivaalin ydintoimintaa. Konserttien sisällöt tulevat olemaan tärkeässä roolissa festivaalin esilletuomisessa. ”Sisältölähtöisyydellä haluamme avata konserttien ja musiikin monitasoisuuden ja herättää tämän kautta mielikuvituksen ja tunteiden maailma”.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

04.04.2025

Joroisten Musiikkipäivät julkaisee vielä kaksi konserttia

Partalan Kuninkaankartanon konsertissa Juvalla 25.7. kuullaan Astor Piazzollan sielukasta tango nuevoa, esiintyjinä Henrik Sandås Quintet ja tanssijat Toni ja Helime Ruotsalainen. Piazzollan mestariteokset heijastavat niin sykkivän suurkaupungin kuin ihmisen sisäisen maailman ristiriitoja, kiihkeitä tunteita ja…

03.04.2025

Martti Talvela -säätiön stipendit vuonna 2025 saavat Joroisten Musiikkipäivien Lasten ja nuorten oopperaleiri ja Luomuliitto

Martti Talvela -säätiö myöntää Joroisten Musiikkiyhdistykselle Joroisten Musiikkipäivien yhteydessä järjestettävän Lasten ja nuorten oopperaleirin tukemiseen 4000,- euron suuruisen stipendin ja Luomuliitolle 2000,- euron suuruisen palkinnon. Joroisten Musiikkipäivien Lasten ja nuorten oopperaleiri Lasten ja nuorten oopperaleirin…

12.03.2025

Joroisten Musiikkipäivien 2025 ohjelmisto on julkaistu

Avajaiskonserttina perjantaina 18.7.2025 kuullaan ”Kolmen mestarin musiikkia – Sallinen, Talvela & Pärt 90”. Joroisten Musiikkipäivien avajaiskonsertti Juvan kirkossa tarjoaa ainutlaatuisen musiikillisen illan, jossa kuullaan kolmen vuonna 1935 syntyneen taiteilijan musiikkia. Ohjelmassa yhdistyvät Aulis Sallisen vaikuttava sävelkieli, Martti Talvelan perintö laulajana ja Arvo Pärtin…