14.09.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Haapavesi Folkin taiteellisena johtajanakin tuttu haitaristi Teija Niku soittaa pianisti Juha Kujanpään kanssa uutta kansanmusiikkia 27.9.

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno: Teija Niku & Juha Kujanpää -konsertissa 27.9. on luvassa pianon ja haitarin saumatonta yhteistyötä, sekä ajatuksella sovitettuja uusia sävellyksiä, joissa kuullaan paikoin hurjaksikin yltyviä improvisoituja sooloja. Ohjelmistossa on valssia, polskaa ja sottiisia, eli kansanmusiikkiin pohjautuvia sävellyksiä. Musiikista löytyy kuitenkin vaikutteita myös esim. taidemusiikista ja jazzista.

Teija Niku ja Juha Kujanpää ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2008 lähtien, muun muassa kansanmusiikkitrio Karunassa sekä Teija Niku Kvartetissa. Molemmat tunnetaan persoonallisina, monista eri vaikutteista ammentavina säveltäjinä. Teija Niku toimii taiteellisena johtajana Haapavesi Folkissa, jossa myös duon ensiesiintyminen nähtiin viime kesänä.

Duo-kokoonpanossa kaksikon uudet sävellykset pääsevat oikeuksiinsa, kun piano ja haitari toimivat tasavertaisina kumppaneina, kumpikin vuoroin solistisena ja säestävänä osapuolena – improvisaatiota unohtamatta.

Teija Niku & Juha Kujanpää korvaa Aallotaren Suomen Kansanmusiikkiliiton kiertueella.

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää syksyn kansanmusiikilla ja jazzilla. Syksyllä 2023 konserttisarjassa on luvassa 12 konserttia, jotka vievät aina pelimannitanssimusiikista jazziin ja jopa konebiittien äärelle.

Kaikki OMJ Jazz & Etno -sarjan konsertit järjestetään RioLivessä (Hallituskatu 11) kello 19. Lisätietoa konserteista ja Oulun Musiikkijuhlien toiminnasta löytyy Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilta: omj.fi.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

03.04.2025

Oulun Musiikkijuhlat: Kevään Jazz & Etno -konserttisarja jatkuu Suomen Kansanmusiikkiliiton ja Suomen Jazzliiton kiertuekonserteilla

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisessa Jazz & Etno -sarjassa kuullaan kevään aikana vielä kaksi konserttia. Ensimmäisenä vuorossa on Suomen Kansanmusiikkiliiton kiertueyhtye ja uutta levyään juhlistava MäSä Duo, joka kuullaan Kulttuurilaboratoriolla Pikisaaressa lauantaina 12.4. kello 19. Konsertti toteutetaan yhteistyössä…

20.01.2025

Oulun Musiikkijuhlat: Kevään 2025 Jazz & Etno -konsertisarjaan avaa Ensemble Gamut! 22.1. Pikisaaren Kulttuurilaboratoriolla

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotinen konserttisarja Jazz & Etno tuo Oulun kevääseen neljä kansanmusiikin ja jazzin kiertueyhtyettä: Ensemble Gamut, Tytti Metsä ja Hyypiöt, MäSä Duo ja Anni Kiviniemi Trio. Alkuvuodesta on luvassa kolme Suomen kansanmusiikkiliiton kiertuekonserttia, jotka Oulun Musiikkijuhlat on…

12.12.2024

Oulun Musiikkijuhlat: Kevään 2025 Jazz & Etno -konsertisarjassa luvassa keskiaikaisen musiikin elementtejä, jouhikon soittoa ja jazzpianistin trio

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotinen konserttisarja Jazz & Etno tuo Oulun kevääseen neljä kansanmusiikin ja jazzin kiertueyhtyettä: Ensemble Gamut, Tytti Metsä ja Hyypiöt, MäSä Duo ja Anni Kiviniemi Trio. Alkuvuodesta on luvassa kolme Suomen kansanmusiikkiliiton kiertuekonserttia, jotka Oulun Musiikkijuhlat on…