30.11.2022

Oulun Musiikkijuhlat: Keskiviikkona 7.12. OMJ Jazz & Etno -sarjan syyskauden päätöskonsertissa kuullaan Loimolan Voima, jonka konsertissa soi niin syntetisaattori että akustinen kitara

Loimolan Voiman konserteissa musiikki soljuu eteenpäin yhdessä karjalan- ja suomenkielisen tarinoinnin kanssa ainutlaatuisella tavalla. Akustista yleisilmettä tanakoittaa välistä syntetisaattoreiden pulputus ja vanhan rumpukoneen naputtama komppi. Loopperilla on myös oma roolinsa duon livesovituksissa. Toisaalta myös kokonaan akustiset hetket kuuluvat Loimolan Voiman konserttikokemukseen.

Yhtyeen muodostavat juuriltaan suistamolaiset veljekset, Tuusulassa asuva Mika ”Miša” Saatsi ja Jyväskylässä vaikuttava Niko ”Miikku” Saatsi. Miša vastaa sävellyksistä ja Miikku kirjoittaa tekstit suoraan karjalaksi.

Kotoperäinen karjalan kieli on yksi Suomen uhanalaisista aarteista. Loimolan Voima on todiste siitä, ettei karjalaisuus ole kuollut, vaan että se elää aikaansa seuraten ja jatkuvasti uudistuen myös nykyajassa.

Konsertti järjestetään osana Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -konserttisarjan 2022 syyskautta ja se on tehty yhteistyössä Suomen Kansanmusiikkiliiton kanssa.

Loimolan Voima

Keskiviikkona  7.12.2022 kello 19:00
RioLive / Hallituskatu 11
20/11/8 €
Konsertin kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan)
Ikäraja: K18
RioLiven eteispalvelumaksu: 3 €

Mika Saatsi | laulu, ukulele, kitara, melodica, syntetisaattorit, looper, lyömäsoittimet
Niko Saatsi | taustalaulu, ukubasso, lyömäsoittimet, melodica

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -konserttisarjan syyskausi tuo Ouluun jazzin ja kansanmusiikin tähtiä sekä Suomesta että ulkomailta!

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan syyskaudella on luvassa monipuolinen kattaus jazzin ja kansanmusiikin tähtiä Suomesta ja ulkomailta. Sarjan taiteellisena johtajana toimii saksofonisti Jukka Perko.

OMJ Jazz & Etno -sarjan syyskaudella kuullaan yksitoista konserttia, jotka ovat avajaiskonserttia lukuun ottamatta keskiviikkoisin RioLivessä kello. 19.00. Syksyn aikana tullaan kuulemaan upeita kotimaisia ja kansainvälisiä jazzin sekä kansanmusiikin taitajia.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

20.11.2024

Oulun Musiikkijuhlien vuoden 2025 kamarikonserteissa koetaan niin jäähyväisiä kuin kuninkaallisia juhliakin

Vuoden 2025 Oulun Musiikkijuhlien festivaaliohjelmisto täydentyy kamarikonserttisarjalla, jossa kuullaan kolme hyvin erilaisiin tunnelmiin vievää kamarikonserttia. Oulun Musiikkijuhlia vietetään 11.-23.3.2025. Oulun Musiikkijuhlilla on festivaalin alkuajoista lähtien nautittu vuosittain kamarimusiikista, ja niin nautitaan myös vuonna 2025. Festivaalilla kuullaan kolme…

07.11.2024

Oulun Musiikkijuhlat juhlii 35. juhlavuottaan 11.-23.3.2025

Oulun Musiikkijuhlien 35. juhlavuosi tarjoaa värikkään ohjelmakattauksen: luvassa on muun muassa koko perheen big band -konsertti, pelimuusiikkia, a cappellaa ja tanssia – Oulun Musiikkijuhlien 35-vuotisjuhlakonserttia unohtamatta. Oulun Musiikkijuhlat on järjestetty jo vuodesta 1991, mitä edelsi…

01.08.2024

Oulun Musiikkijuhlat: Jazz & Etno –sarjassa viihdytään kansanmusiikin ja jazzin parissa – syksyn ohjelma julki!

Syksyn 2024 Jazz & Etno –konserttisarjassa kuullaan yhteensä kahdeksan konserttia. Lisäksi ohjelmaa on luvassa elokuussa maksuttomien konserttien parissa. Syksyllä Oulun Musiikkijuhlat tekee yhteistyötä oululaisen Kansanmusiikkiyhdistys Rällä ryn sekä Elojazzin kanssa Jazz & Etno -sarjan puitteissa.…