25.11.2022

Turun musiikkijuhlat iloitsee Turku 2029 säätiön myöntämästä 70 000 euron rahoituksesta laajalle yleisölle suunnatulle, maksuttomalle Turku Love toritapahtumalle elokuussa 2023

TURKU LOVE -ulkoilmakonsertti järjestetään suunnitelmien mukaan Turun uudella kauppatorilla 12.8.2023. Turun musiikkijuhlien yhteistyökumppaneina ovat muun muassa Turun Ydinkeskustayhdistys, Turun kaupungin tapahtumat, Puolalan koulun lapsi- ja nuorisokuorolaiset.

Turun musiikkijuhlat haki rahoitusta, koska festivaali halusi kahden pandemiavuoden jälkeen ja maailmanpoliittisesti jännitteisen tilanteen keskellä tuoda kaikki turkulaiset keskustaan uudelle remontoidulle Kauppatorille SUOMI LOVE:n pohjaltasuunnitteluun Turku Love -konsertin ympärille.

Konsertin alkupuolella kuullaan koko perheelle (ennen kaikkea lapsiperheille) suunnattu Laulavat tiedekysymykset -konsertti. Lauluntekijä SuviIsotalo sävelsi ja sanoitti tiedekysymyksiin perustuvat levyn laulut ja kutsui upeita artisteja ja muusikoita tulkitsemaan lauluja. Albumi oli ehdolla Emma-Gaalassa vuoden albumiksi lastenmusiikin kategoriassa ja Suvi Isotalo sai Jellonagaalassa Vuoden tulokas -palkinnon. Turussa on tarkoitus kuulla albumin musiikkia ja yhtyettä avustavat suunnitelman mukaan Puolalanmusiikkiluokkien lapsi- ja nuorisokuorolaiset.

Toisella puoliskolla kuullaan SuomiLove -sarjasta tuttujen Osmo Ikosen ja Johanna Iivanaisen sekä Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen rakentama Turku Love -kokonaisuus, joka puhuttelee varmasti vauvasta vaariin ja eri puolilla Turkua asuvia ihmisiä. Konsertin tarkoitus on luoda yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä iloa kaikille turkulaisille kahden pandemiavuoden jälkeen, rohkaisten ihmisiä jälleen kokoontumaan musiikin ja kulttuurin ympärille.

Turun musiikkijuhlat haluaa myös strategiansa mukaisesti kehittää Turun vetovoimaa ja elävöittää keskustaa: tapahtumat ja palvelut luovat elävät kaupunkikeskustat! Suomen vanhimpana kaupunkina Turku on rohkea edelläkävijä ja lähes 200 vuotta sitten Turun palossa tuhoutunut kauppatori on kokenut valtavan muodonmuutoksen, jota konsertti osaltaan juhlistaa.

Konsertti on osa Turun musiikkijuhlien vuoden 2023 ohjelmaa ja toteutetaan yhteistyössä Turun Ydinkeskustayhdistyksen ja Turun kaupungin suurtapahtumien kanssa. TMJ:n mielestä hankkeen ajatus tukee Turku 2029 -säätiön tavoitteita ja edistää kaupungin vetovoiman ja pitovoiman kehittämistä matkalla suureen 2029 -juhlavuoteen eli kun Turku täyttää 800 vuotta.

Kerromme lisää suunnitelmien täsmentyessä kohti kesää 2023.

http://www.turunmusiikkijuhlat.fi

Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa korkeatasoista musiikkia moneen makuun.

Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia ja konsertteja lapsille. Juhlilla käy vuosittain niin kotimaisia kuin ulkomaisia huippuartisteja.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

16.05.2024

Turun musiikkijuhlien joulukonsertti 2024 tuotetaan yhteistyössä Fondazionen Luciano Pavarottin kanssa

Turun musiikkijuhlien joulukonsertti järjestetään lauantaina 14. joulukuuta kello 18 Turun Konserttitalossa. Turun musiikkijuhlasäätiö tuottaa konsertin yhteistyössä Fondazione Luciano Pavarottin kanssa, jonka puheenjohtajan toimii Luciano Pavarottin leski Nicoletta Mantovani. Mantovani on aiemmin toiminut myös Turun ystävyyskaupungin…