27.07.2022

Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Klaus Mäkelä esittelee nuoren pianistilahjakkuuden suomalaiselle yleisölle

Brittiläinen Martin James Bartlett kuuluu ehdottomasti kiinnostavimpiin kansainvälisiin nuoriin pianisteihin. Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Klaus Mäkelä halusi kutsua hänet Turkuun suomalaisen yleisön eteen jo 2020, mutta pandemia muutti suunnitelmia ja odotettu vierailu ja konsertti kuullaan vihdoin elokuussa Sigyn-salissa elokuun 23. päivä kello 18.

Martin James Bartlett on haasteita kaihtamaton sekä tulkinnoiltaan ikäisekseen harvinaisen kypsä ja elegantti pianisti. Bartlettilla on levytyssopimus yksinoikeudella Warner Classics -levymerkin kanssa. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Love and Death, jolla on rakkauden ja kuoleman teemoihin pohjaavaa ohjelmistoa Bachista Prokofjeviin, sai loistavat arviot The Times, The Guardian ja The Sunday Times -lehdissä.

Sittemmin kuulijoita ja arvostelijoita ympäri maailman on ihastuttanut hänen Lontoon filharmonikkojen ja Joshua Weilersteinin kanssa levyttämänsä albumi Rhapsody, joka sisältää Rahmaninovin ja Gershwinin konserttoja. Tämä levy on saanut Gramophone-lehden Editor’s Choice -maininnan ja viiden tähden arvion BBC Music Magazine -lehdessä.

”Klaus Mäkelä on kaudellaan halunnut tuoda paljon kiinnostavia esiintyjiä Turkuun ja yksi nuorista ulkomaisista taiteilijoista on pianisti Martin James Bartlett, josta oli puhetta jo ihan kesän 2020 suunnittelun alkaessa. Hän on herättänyt laajaa huomiota kansainvälisesti ja uskomme, että hänestä tullaan tulevaina vuosina kuulemaan paljon. Hänen piti esiintyä meillä siis jo kaksi vuotta sitten, mutta olemme hyvin ylpeitä, että tämä odotettu konsertti vihdoin toteutuu”, kertoo Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäki.

Konsertin tiedot ja ohjelma

Tiistaina 23.8.2022, kello 18:00, Sigyn-sali

Martin James Bartlett, piano

J.S. Bach: Ich ruf zu dir, Herr Jesu Christ, BWV 639 (arr. Busoni)
J.S. Bach: Jesu, Joy of Man’s Desiring (arr. Hess)
Rameau: Suite in A minor (RCT 5): Gavotte et six doubles
Haydn: Piano Sonata No.31 in A flat major, Hob XVI: 46
Wagner: Tristan und Isolde, WWV.90: Liebestod (arr. Liszt)
Rachmaninoff: Where Beauty Dwells (arr. Wild)
Rachmaninoff: Vocalise, Op.34, No.14 (arr. Wild)
Ravel: La valse, M.72

Kesto 1 h, ei väliaikaa.

http://www.turunmusiikkijuhlat.fi

Turun musiikkijuhlat järjestetään 15.-28.8.2022.

Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa korkeatasoista musiikkia moneen makuun.

Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia ja konsertteja lapsille. Juhlilla käy vuosittain niin kotimaisia kuin ulkomaisia huippuartisteja. Taiteellisena johtajana toimii kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

16.05.2024

Turun musiikkijuhlien joulukonsertti 2024 tuotetaan yhteistyössä Fondazionen Luciano Pavarottin kanssa

Turun musiikkijuhlien joulukonsertti järjestetään lauantaina 14. joulukuuta kello 18 Turun Konserttitalossa. Turun musiikkijuhlasäätiö tuottaa konsertin yhteistyössä Fondazione Luciano Pavarottin kanssa, jonka puheenjohtajan toimii Luciano Pavarottin leski Nicoletta Mantovani. Mantovani on aiemmin toiminut myös Turun ystävyyskaupungin…