18.07.2022

Kaustinen Folk Music Festival tavoitti yleisönsä normaalivuosien tapaan

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat iloitsee tänään päättyneen festivaalin yleisönsuosiosta. Sunnuntaina päättyneellä festivaalilla tilastoitiin 16830 myytyä lippua, ja kokonaiskäyntimäärä oli 43450. Luvut ovat lähellä vuoden 2019 normaalisti toteutettua juhlaa.

Kokonaiskäyntimäärä sisältää lipunmyynnin lisäksi mm. pelimannit ja ilmaistilaisuuksien kävijät. Festivaalin avajaismaanantai oli maksuton kaikille kävijöille, päivän ohjelman tarjosi Kaustisen Yrittäjät.

– Olemme tyytyväisiä, että saavutimme lipunmyynnissä tavoitteemme. Tärkeintä on kuitenkin se, että festivaaliyleisö ja esiintyjät nauttivat olostaan pitkän tauon jälkeen. Ihmisistä näki, miten paljon he olivat odottaneet ja toivoneet tätä yhteen kokoontumista, Pro Kaustinen ry:n puheenjohtaja Ira Korkala kertoo.

Vuoden 2023 festivaalin oma teema on Rauha. Rauhan teemaa käsitellään niin globaalilla ihmisten välisen hyvän tahdon etsimisen tasolla kuin esimerkiksi yksilöllisen mielenrauhan tasolla kiireisen elämänmenon keskellä. Maakuntateemana on vuorossa Keski-Suomi. Festivaali järjestetään 10.–16.7.2023.

facebook.com/kaustinenfmf
instagram.com/kaustinenfmf
youtube.com/kaustinenfmf
twitter.com/kaustinenfmf

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

04.03.2025

Jokilaaksojen Osuuspankki jatkaa Kaustisen kansanmusiikkijuhlien avajaispäivän tukemista – yhteisöllisyys ja alueellinen merkittävyys vahvistuvat

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat avaa jälleen ovensa yleisölle maksuttomalla avajaispäivällä 7.7.2025. Toista vuotta peräkkäin avajaispäivän mahdollistaa Jokilaaksojen Osuuspankki, jonka tuella festivaali voi tarjota kaikille mahdollisuuden osallistua matalalla kynnyksellä. ”Yhteisöllisyys on kansanmusiikkijuhlien ytimessä, ja on upeaa, että voimme…

13.01.2025

Kaustinen Folk Music Festival 2025 – perinteet tien päällä

Pohjoismaiden suurin kansanmusiikkifestivaali järjestetään heinäkuun toisella viikolla jo 58. kerran, 7.–13.7.2025. Vuoden teemoja ovat Siirtolaisuus, Me yhdessä ja Häme. Festivaalin vuoden 2025 yhtye on Loimolan voima, muita kotimaisia kärkinimiä ovat mm. juhlavuosiaan viettävät Kimmo Pohjonen,…