13.07.2022

Kaustinen Folk Music Festival: LuomuDuo voitti Konsta Jylhä -kilpailun Kaustisella

LuomuDuo on voittanut hetki sitten Konsta Jylhä -kilpailun Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Valtakunnallinen kilpailu järjestettiin 11. kerran. Kilpailu oli kohdistettu duoille, joissa ainakin toinen soitin on viulu. Ohjelmiston tuli perustua jonkun merkittävän viulupelimannin vanhakantaiseen tyyliin ja sävelmistöön.

LuomuDuo on kokkolalaissyntyinen yhdistelmä Olli Sippolan (viulu) ja Sakari Keipin (kitara) virtuoottista yhteissoittoa. Duo tuli toiseksi vuoden 2017 Konsta Jylhä -kilpailussa.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat puheenjohtaja, FT Hannu Sahan mukaan kilpailun taso oli erittäin korkea:
– Hienointa oli, että perinteisintä tyyliä oli haettu niin erilaisista lähtökohdista: muun muassa Pohjois-Pohjanmaan mestareilta, suomenruotsalaisen menuetin ja polskan taitajilta tai Mäntyharjun Hassun Pekolta. Tällä kertaa kilpailussa pyrittiin korostamaan erityisesti tyylillistä perinnettä ja onnistuttiin komeasti.

Hannu Sahan lisäksi tuomaristoon kuuluivat emeritusprofessori Heikki Laitinen sekä viulisti Kreeta-Maria Kentala.  Kilpailun järjesti Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa. Palkintoina jaettiin yhteensä 6000 euroa.

Uusi musiikkilukio ihastuttaa

Kaustisen uusi musiikkilukio toimii festivaalialueen keskipisteenä, ja rehtori Ilona Salomaa-Uusitalo on saanut ylpeänä esitellä ainutlaatuista rakennusta. Hän kertoo, että uudisrakennus on jo lisännyt koulun vetovoimaa. Ensi syksynä opiskelijoita on tulossa parikymmentä enemmän kuin viime vuosina. Nuoria saapuu Kaustiselle Utsjoelta Helsinkiin.

– Oppimisympäristö on hiottu huippuunsa. Meillä ei istuta koko luokissa koko päivää, vaan opetellaan oppimaan seisomalla, sillä pulpetit voi nostaa ylös. Sermeillä oppilas voi rajata itselleen oman työrauhan vaikka kesken oppitunnin, Ilona Salomaa-Uusitalo kertoo.

Kaustisen kunnanjohtaja Arto Alpia sanoo festivaalin merkityksen olevan kunnalle aivan ratkaisevan tärkeä. Paluumuuttajat kokevat kulttuurikunnan harrastusmahdollisuudet kiehtoviksi, ja kunnasta on tullut seutukunnan alueellinen keskus.

– Palveluvarustus on ainutlaatuista 4200 asukkaan kunnaksi. Päivittäistavarakaupassa joka toinen asiakas tulee muualta, erikoisliikkeillä joka kolmas asiakas, Arto Alpia sanoo.

Kaustinen Folk Music Festival järjestetään 11.-17.7.2022.

kaustinen.net
facebook.com/kaustinenfmf
instagram.com/kaustinenfmf
youtube.com/kaustinenfmf
twitter.com/kaustinenfmf

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

14.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Kansanmusiikin kehto lunasti odotukset

Pohjoismaiden suurin kansanmusiikkitapahtuma, Kaustinen Folk Music Festival on jälleen onnistunut. Juhlaviikon kokonaiskäyntimäärä oli 54 371. Tapahtumaan myytiin kaikkiaan 20 461 lippua ennakkoon, verkossa tai porteilla. Järjestäjä on lukuihin varsin tyytyväinen – kokonaiskävijämäärä kasvoi viime vuodesta…

12.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Tampereen ja Hämeenlinnan seudun pelimannien unelma toteutui Kaustisella

Yli 200 hämäläisen soittajan, laulajan ja tanssijan unelma toteutui, kun he esittivät suuren maakuntakonserttinsa Kaustisen pääareenalla perjantaina. Festivaalin maakuntateema Häme oli tänä vuonna poikkeuksellisen laaja, sillä se kattoi vanhat hämäläisalueet Pirkanmaalla, Etelä-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä. Häme-teemaan…

09.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Erkki Virkkala ja Iikka Huntus voittivat Konsta Jylhä -kilpailun

Konsta Jylhän sävellyksiä ei ole kuultu Konsta Jylhä -kilpailussa ja tuskin missään muuallakaan koskaan niin monella eri soittimella, genrellä ja kokoonpanolla kuin tänä vuonna Kaustisen kansanmusiikkijuhlien festivaaliviikon aluksi järjestetyssä mittelössä. Osanottajat toivat tuomariston eteen yllättäviä…