02.06.2022

”Internetin hypetetyin jazz-duo” täydentää Pori Jazz -ohjelmistoa

Pori Jazzin pääkonserttien ohjelmisto torstaina 14. heinäkuuta on täydentynyt, kun DOMi & JD Beck on vahvistanut esiintymisensä Kirjurinluodossa.

Kosketinsoittaja DOMi Lounan ja rumpali JD Beckin yhtyettä on kutsuttu muun muassa ”internetin hypetetyimmäksi jazz-duoksi”. Parivaljakko tapasi musiikkialan messuilla vuonna 2018, ja yhteisiä jamisessioita seurasi pian pitkäaikaisempi yhteistyö.

DOMi & JD Beck on noussut maailmankuuluksi musiikkifanien intoilun kohteeksi YouTuben ja sosiaalisen median kautta, kuten nykyaikaan kuuluu. Nuorten muusikoiden julkaisemilla videoilla paiskaavat kättä humoristinen yleisote, virtuoosimaiset soittotaidot ja musiikillisella kikkailulla kyllästetyt kappaleet, mutta pinnan alla piilee myös äärimmäistä lahjakkuutta ja näkemyksellisyyttä.

Anderson .Paakin uusi levymerkki julkaisee DOMi & JD Beckin debyyttialbumin yhteistyössä Blue Note -levy-yhtiön kanssa tänä kesänä. Yhteistyökumppaniensa joukkoon duo voi laskea myös muun muassa Thundercatin, Ariana Granden ja Mac DeMarcon.

DOMi & JD Beck korvaa torstain 14.7. ohjelmistossa Moses Sumneyn, joka on joutunut perumaan tulevia keikkojaan ja samalla esiintymisensä Pori Jazzissa.

Pori Jazzin pääkonserttien ohjelmisto on nyt valmis ja lavakohtaiset aikataulut julkaistu. Festivaali järjestetään Porin Kirjurinluodossa 8.–16. heinäkuuta.

Pori Jazz Festival

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

03.06.2026

20. Pori Jazz Kids -festivaalin ohjelma julki

Pori Jazz Kids järjestetään tänä kesänä jo 20. kerran. Koko perheen festivaali kutsuu tuttuun tapaan kaikenikäiset mukaan musiikillista iloa ja yhdessä tekemisen riemua pulppuavaan tapahtumaan. Kaikki konsertit, työpajat ja muu ohjelma ovat Pori Jazz Kidsissä pääsymaksuttomia ja esteettömiä.…

21.05.2026

Pori Jazzin pääsymaksuton ohjelma julkaistu

Pori Jazzin monipuolinen pääsymaksuton ohjelmatarjonta on nyt julkaistu lukuun ottamatta Pori Jazz Kidsiä, joka esitellään yleisölle kesäkuun alussa. Tämän kesän pääsymaksuttomat konsertit levittäytyvät jokirannan lisäksi Porin keskustaan ja tarjoavat musiikkia sekä elämyksiä kaikenikäisille. Ohjelmakokonaisuus painottuu vahvasti…

15.05.2026

Pori Jazz: Reiska Laineen 80-vuotisjuhla soi Lokkilavalla ja Porin Teatterissa muistellaan Severi Pyysaloa

Pori Jazz juhlistaa keskiviikkona 15.7. kahden merkittävän suomalaisen jazzmuusikon elämäntyötä. Rumpali Reiska Laine täyttää 11.7.2026 80 vuotta ja keskiviikon alkuillassa Kirjurinluodon Lokkilavalla päästään ainutlaatuiselle musiikkimatkalle Reiskan tätä konserttia varten kokoaman sekstetin kanssa. Myöhemmin samana iltana Porin Teatterissa…