07.03.2022

Mäntyharjun kunnan ja Taidekeskus Salmelan yhteistyö palkittiin kansallisessa sponsorointikilpailussa

Mäntyharjun kunnan ja Taidekeskus Salmelan pitkäaikainen yhteistyö sai tunnustusta torstaina 3.3. järjestetyssä Sponsorointi ja Tapahtumat ry:n Awards 2022 -gaalassa, jossa palkittiin viime vuoden parhaita suomalaisia sponsorointitekoja ja tapahtumia. Vuoden kulttuurisponsoroinnin palkinto myönnettiin Nuoret taiteilijat Taidekeskus Salmelassa -hankkeelle, joka on saanut alkunsa kunnan tukeman residenssitoiminnan perustamisesta vuonna 1993 ja jatkunut yhtäjaksoisena ja monipuolistuen siitä asti.

Maksuttomassa ja korkeatasoiset puitteet tarjoavassa nuorten taiteilijoiden residenssissä on vuosien varrella ollut satoja taiteilijoita. Kunta myös tukee Salmelan Nuorten kuvataidekilpailua ja jokakesäistä Vuoden nuoren taiteilijan valintaa ja näyttelyä.

Taidekeskus Salmelan toiminta Suomen suurimpana kuvataidefestivaalina ei olisi mahdollista ilman tiivistä ja vastavuoroista yhteistyötä kunnan kanssa. Kunta saa Salmelan kautta runsaasti näkyvyyttä ja brändihyötyä, josta Vuoden kulttuurisponsorointi -palkinto on osoitus.

Taidekeskus Salmela kiittää kunnanjohtaja Jukka Ollikaista yhteistyöstä.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

16.12.2025

Nuoret ja mestarit kohtaavat Taidekeskus Salmelan kesän näyttelyissä 2026

Taidekeskus Salmelan kesän 2026 kuvataiteilijat on julkistettu. Päärakennus varataan pitkän ja merkittävän uran tehneille, kun taas Domanderin näyttelyalueen täyttävät nykytaiteen nuoret nousevat nimet, Salmelan nuorten taiteilijoiden Kuvataidekilpailun näyttelyluokka. Salmelan kesän kruunaa kunnianosoitusnäyttely merkittävän, monipuolisen taiteilijauran…

21.11.2025

Taidekeskus Salmela: Vuohijärvelle Suomen suurin Reidar Särestöniemi -taidekokoelma

Vuohijärven entiseen kirkkoon avautuu keväällä 2026 monivuotinen ja Suomen kaikkien aikojen suurin Reidar Särestöniemi -näyttely, joka toteutetaan Kirsi ja Keio Eerikäisen Taidesäätiön kanssa. Osa töistä ei ole koskaan aiemmin ollut julkisuudessa. Tulevina vuosina teoksista kootaan vuosittain…

21.11.2025

Taidekeskus Salmelan konserttikesässä juhlaa, klassista, jazzia ja kotimaisia tähtiä

Taidekeskus Salmelan kesän 2026 konserttiohjelma on julkaistu. Ohjelma tarjoaa jälleen monipuolisen kattauksen klassista musiikkia, jazzia ja kotimaisia huippuartisteja – unohtamatta suuria juhlahetkiä ja ainutlaatuisia elämyksiä Puistonäyttämön kauniissa miljöössä. Salmelan taidekesä alkaa juhlavasti avajaiskonsertilla 6.6. Kesän…