31.01.2022

Maailma kylässä -festivaali järjestetään keväällä 2022 pienimuotoisemmin

COVID-19-pandemia on aiheuttanut tapahtumanjärjestäjille pitkittyneen epävarmuustilan, mistä johtuen Maailma kylässä -festivaalia järjestävä Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry joutuu muuttamaan tapahtuman toteutustapaa huomattavasti pienemmäksi. Suomen suurimpien festivaalien joukkoon lukeutuva Maailma kylässä järjestetään tänä keväänä pienimuotoisemmin verkossa ja pandemiatilanteen salliessa livenä Helsingissä.

− Jo kolmatta vuotta epävakaana jatkuva pandemiatilanne on aiheuttanut sen, että jouduimme jo tässä vaiheessa vuotta tekemään vaikean päätöksen järjestää Maailma kylässä -festivaali tulevana keväänä suunniteltua pienimuotoisemmin, Fingon toiminnanjohtaja Juha-Erkki Mäntyniemi kertoo.

Aiemmin Kaisaniemen puistoon sijoittunut kestävän kehityksen suurtapahtuma piti järjestää tänä keväänä ensimmäistä kertaa Suvilahdessa 28.–29.5. Pandemiasta johtuen kevään 2020 festivaali peruttiin ja vuoden 2021 tapahtuma järjestettiin täysin virtuaalisena.

Riski tapahtuman peruuntumisesta liian suuri

− Vaikka pandemiatilanteen kohenemisesta on jo saatu ensimerkkejä, riski siitä, että uusi variantti ja sen mahdollisesti aiheuttamat rajoitukset toteutuisivat myöhemmin keväällä, on meille ilmaistapahtumaa järjestävänä kansalaisjärjestönä yksinkertaisesti liian suuri.

Suurtapahtuman järjestäminen vaatii mittavia taloudellisia sitoumuksia, jotka on tehtävä useita kuukausia ennen tapahtumaa.

− Olemme vastuussa päätöksestämme koko festivaalin tuotantoketjulle ja hyvin pahoillamme siitä, ettemme pysty tarjoamaan festivaalin sidosryhmille ja yleisölle sitä innostavaa ja elämyksellistä suurtapahtumaa ja yhdessäolon hetkiä, joita olimme itsekin odottaneet. Väistämättä tapahtuman järjestäminen pienimuotoisemmin aiheuttaa myös suoria tulonmenetyksiä jo kohtuuttomasti kärsineille tapahtuma-alan toimijoille, Mäntyniemi jatkaa.

Fingossa pidetään merkittävänä epäkohtana sitä, että paljon tapahtumia järjestävät, voittoa tavoittelemattomat arvonlisäverottomat yhteisöt eivät ole kuuluneet tapahtuma-alan turvaksi suunnitellun tapahtumatakuun piiriin.

Maailma kylässä levittäytyy kaupungille ja verkkoon 

Maailma kylässä -festivaali järjestetään kuitenkin pienemmässä mittakaavassa. Puheohjelma toteutetaan suunnitelmien mukaisesti ja striimataan verkkoon. Samoin koko elokuvaohjelmisto on verkossa vapaasti katsottavissa festivaalin aikana ja sitä edeltävällä viikolla. Lisäksi suunnitteilla on kaupungille sijoittuvia konsertteja ja muuta kulttuuriohjelmaa. Myös näytteilleasettajien osallistumismahdollisuuksia mietitään.

– Pyrimme parhaamme mukaan tarjoamaan festivaalin tekijöille, kumppaneille ja kävijöille innostavia ja uudenlaisia osallistumismahdollisuuksia myös kooltaan pienemmässä festivaalitoteutuksessa. Hajauttamalla ohjelmaa laajemmalle alueelle pienennämme samalla riskiä suurten ihmismäärien kokoontumisesta yhteen paikkaan. Lisäksi verkkoon toteutettavaa ohjelmaa on mahdollista seurata eri puolilta Suomea, festivaalin ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski kertoo.

Maailmakylassa.fi
Facebook
Twitter
Instagram
#MaailmaKylässä

Maailma kylässä -festivaali on vuodesta 1995 alkaen järjestetty ilmainen koko perheen kulttuurifestivaali, ruokakarnevaali ja kestävän kehityksen messutapahtuma, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Pienimuotoisempi festivaali järjestetään 28.–29.5.2022 Helsingissä ja verkossa teemalla Planeettamme rajat. Pääjärjestäjä on Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs Fingo ry, joka on noin 270 kehitysjärjestön kattojärjestö. Pääyhteistyökumppanit ovat Kirkko Helsingissä, ulkoministeriö, Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto sekä Maailman Kuvalehti.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

10.11.2025

Maailma kylässä -festivaalin ohjelmahaku ja harjoittelijahaut avattu

Maailma kylässä -festivaalin ohjelmahaku kevään 2026 festivaalille on avattu. Haemme laajasti Vapaus-teemaan liittyvää ohjelmaa: keskusteluja ja puheita, kulttuuriohjelmaa, työpajoja ja elokuvia. Festivaalille haetaan lisäksi kahta harjoittelijaa kevääksi. Alustava aluekartta ja lisätietoja näytteilleasettajille on julkaistu. Tule…

22.10.2025

Maailma kylässä järjestetään ensi vuonna 16.–17.5. Lasipalatsikorttelissa

Maailma kylässä -festivaali uudistuu ja siirtyy Suvilahdesta Helsingin keskustaan. Perinteikäs ilmaistapahtuma järjestetään viikkoa totuttua aiemmin 16.–17.5.2026 Bio Rexissä sekä Lasipalatsin ja Mauno Koiviston aukioilla. Kestävän kehityksen festivaalin teemana on Vapaus. Ensi vuonna Maailma kylässä -festivaali…