17.07.2012

Free Will -yhteisöooppera ensi-illassa Olavinlinnan näyttämöllä ja verkossa

Maailman ensimmäinen verkossa tuotettu yhteisöooppera Free Will on valmis ensi-iltaan Olavinlinnan näyttämöllä lauantaina 21. heinäkuuta. Oopperan tekoon on osallistunut satoja ihmisiä ympäri maailmaa. Ensi-illan livelähetystä voi myös seurata Helsingin Sanomien verkkosivuilla (hs.fi) lauantaina klo 19 alkaen.

Internetissä toimiva Opera by You -yhteisö on kirjoittanut, säveltänyt, ohjannut, puvustanut ja lavastanut Free Will -oopperan alusta loppuun. Savonlinnan Oopperajuhlat on antanut yhteisön käyttöön maailmanluokan solistit, 80 hengen oopperakuoron, sinfoniaorkesterin sekä koko tuotantokoneistonsa. Satojen ihmisten ideat ja työpanos ovat nyt valmistuneet maailman ensimmäiseksi verkkoyhteisön tekemäksi oopperaksi.

– Lopputulos on hivelevän kaunista melodista musiikkia. Voimakas ja kantaaottava tarina, tyylikäs ja yllättävä visualisointi sekä yleisöä aktivoiva ohjaus tulevat tekemään katsojiin vaikutuksen, kertoo Opera by Youn projektipäällikkö Päivi Salmi.

Free Will on tarina hyvän ja pahan taistelusta vuonna 2012. Tarinan päärooleissa nähdään nerot Mozart, Oscar Wilde ja Jeanne d’Arc. Neljäs pääroolihahmo on Lucifer. Oopperassa Jumala on saanut tarpeekseen kaikesta kurjuudesta, josta ihmiset kärsivät ja kutsuu koolle enkelit. He päättävät lähettää takaisin maan päälle edesmenneitä neroja parantamaan asioiden nykyistä tilaa. Heidän on tarkoitus mullistaa tiede ja taide sekä luoda maailmanrauha.

Myös ensi-iltaan valmistautumista voi seurata verkossa suorana lähetyksenä (ke 18.7, to 19.7. ja pe 20.7. klo 10).

Opera by You -seminaari tarkastelee joukkoistamista kulttuurituotannossa 21.7. klo 13

Ensi-iltapäivänä järjestettävä Crowdsourcing in Culture Production -seminaari tarkastelee Savonlinnan oopperajuhlien Opera by You -projektia. Maineikkaiden puhujien tähdittämässä seminaarissa käsitellään joukkoistamista sekä Opera by You -projektin että yritysten voimavarana.

Tilaisuuden puhujat:
– Juontaja Pia Erkinheimo, Nokia IdeasProject
– Mighty Eagle Peter Vesterbacka, Rovio
– Iron Sky -elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola, Blind Spot Pictures
– Opera by You -heimoneuvoston jäsenet säveltäjä Markus Fargerudd, ohjaaja Jere Erkkilä, käsikirjoittaja Iida Hämeen-Anttila ja projektipäällikkö Päivi Salmi

Lisätietoja:
www.operabyyou.com
http://www.ustream.tv/channel/opera-by-you-free-will

Liput:
Free Will -oopperaan ja Crowdsourcing in Culture Production -seminaari (yhteishinta 52,50€/hlö)
http://www.operafestival.fi/Suomeksi/Etusivu/mainmenu/erikoistarjous_freewill.iw3

Savonlinnan Oopperajuhlat lyhyesti


Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Kuukauden mittaisilla festivaaleilla käy 60 000 vierasta, joista runsaat 10 prosenttia on ulkomaalaisia. Savonlinnan Oopperajuhlat on oopperamaailman moderni edelläkävijä, joka klassisten oopperaesitysten ohella panostaa uudenlaisiin oopperatuotantoihin. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen elämys, joka muodostuu korkeatasoisista oopperaesityksistä ja konserteista, keskiaikaisen Olavinlinnan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja kesäisestä Savonlinnasta luonnonkauniine ympäristöineen. Oopperajuhlien rahoituksesta noin 70 prosenttia tulee pääsylipputuloista ja loput Opetusministeriön ja Savonlinnan kaupungin toiminta-avustuksista sekä yritysyhteistyösopimuksista.



Savonlinnan Oopperajuhlat järjestetään 5.7.-4.8.2012.

http://www.operafestival.fi