04.06.2012

Pianon mestarikurssit Mäntässä herättivät kansainvälistä kiinnostusta

Mäntän Musiikkijuhlat ja Tampereen ammattikorkeakoulu järjestävät yhteistyössä pianon kansainväliset mestarikurssit Mäntässä 25.6.–4.7.2012. Toista kertaa järjestettäville kurssille haki oppilaaksi viisinkertainen määrä opiskelijoita edellisvuoteen verrattuna eikä kaikkia halukkaita pystytty ottamaan mukaan.

Pianokursseille osallistuu yhteensä 23 opiskelijaa Suomen lisäksi Etelä-Koreasta, Yhdysvalloista, Israelista, Ranskasta ja Saksasta. Useampia opiskelijoita tulee myös maailman arvostetuimpiin kuuluvasta musiikkiyliopistosta Juilliardista New Yorkista. Mänttään heidät tuo erittäin tasokas opettajakaarti: Matti Raekallio, Emanuel Krasovsky, Juhani Lagerspetz, Heini Kärkkäinen ja Eero Heinonen.

Mestarikurssit ovat tärkeä osa musiikinopiskelijoiden ja nuorten ammattilaisten uran rakentamista niin taiteellisen ilmaisun kehittämisen kuin kansainvälisen verkostoitumisen kannalta. Mestarikurssit sisältävät yksityistunteja, luentoja, harjoittelua sekä sisäänpääsyn Mäntän Musiikkijuhlien konsertteihin. Opiskelijat myös esiintyvät kolmessa konsertissa Mäntän Klubilla.

Kurssin opetus- ja harjoitussoittimet tarjoavat F-musiikki, Mänttä-Vilppulan seurakunta, Autere-opisto ja Merikanto-opisto.

Mäntän Musiikkijuhlat järjestetään 26.6.-4.7.2012.

http://www.mantanmusiikkijuhlat.fi