03.02.2010
Sata-Häme Soin taloudellinen vaikutus Ikaalisille 1,8 miljoonaa euroa
Sata-Häme Soi –festivaalin kokonaisvaikutukset Ikaalisten elinkeinoelämälle ja kaupungille ovat noin 1,8 miljoonaa euroa. Summa ei sisällä tapahtumaan ostettuja lippuja eikä ikaalislaisten rahankäyttöä juhlien aikana. Tämä selviää Tampereen yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergoksen tutkimuksesta, joka toteutettiin viime kesän festivaalilla.
Tämän lisäksi tapahtumakävijöiden ostot paikalliselta elinkeinoelämältä lisäävät välillisesti Ikaalisten kaupungin kunnallisverotulokertymää, mitä ei kuitenkaan tässä tutkimuksessa arvioitu tarkemmin.
Suorien taloudellisten vaikutusten lisäksi Sata-Häme Soi –festivaalilla on merkittäviä imagovaikutuksia Ikaalisten kaupungille ja koko seutukunnalle, tutkimuksessa todetaan.
Kyselyn perusteella festivaalivieraat viipyivät Sata-Häme Soi -juhlilla keskimäärin 2,6 päivää ja osallistuivat 4,7 eri tilaisuuteen. 82% kävijöistä ilmoitti matkansa pääsyyksi festivaalin ja 63% majoittui matkansa aikana. Keskimääräinen majoitusvuorokausien määrä oli 3,1 vuorokautta. Majoittuneista 94% yöpyi Ikaalisissa.
Suosituimpia majoitusmuotoja olivat hotellimajoitus (33%), leirintäalue (27%) ja ystävien tai sukulaisten luona yöpyminen (19%).
Kyselyyn vastanneet ikaalislaiset olivat käyneet juhlilla keskimäärin 5,6 kertaa ja muualta tulleet keskimäärin 4 kertaa. Vakikävijöitä (4 – yli 10 kertaa käyneet) festivaalilla on 67% ja ensikertalaisia viime kesänä oli 11%. Festivaalivieraista 84% tulee Ikaalisten ulkopuolelta.
Suurin osa eli 66% tutkimukseen vastanneista oli 50–69-vuotiaita.
Kyselylomakkeita jaettiin festivaalin aikana sekä maksullisissa että maksuttomissa tilaisuuksissa. Festivaalipuistossa kyselyitä jaettiin ainoastaan päiväsaikaan. Kyselyyn vastasi 283 henkilöä. Hankitun kyselyaineiston perusteella festivaalilla vierailleiden yksittäisten henkilöiden määräksi on arvioitu 8000–10 000. Vuoden 2009 kokonaiskävijämäärä oli 37200.
– Tutkimuksen tulos on erinomainen, kun otetaan huomioon, että elämme taloudellisen laman aikaa. Tarkoituksenamme on toteuttaa samanlainen tutkimus muutaman vuoden välein, jotta saamme vertailukelpoista tietoa, toteaa Sata-Häme Soi –festivaalin toiminnanjohtaja Sirpa Sippola.
Harmonikkaväki kokoontuu Silja Europalle Sata-Häme Soin järjestämälle Suurelle Harmonikkaristeilylle 7.–8. maaliskuuta, jolloin muun muassa valitaan ensi kesän finalistit Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan suoraan tv-finaaliin. Sata-Häme Soi järjestetään seuraavan kerran Ikaalisissa 29.6.–4.7.2010. Festivaalin ohjelma 2010 julkistetaan maaliskuussa.