25.09.2026

Paula Kostia on Iitin musiikkijuhlien uusi toiminnanjohtaja

Iitin Musiikkijuhlien uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu kulttuurituottaja Paula Kostia. Hän työskentelee kulttuurituotannon lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa (Humak), opetuspaikkoinaan Turku ja Tampere. Koulutukseltaan hän on myös musiikkipedagogi ja filosofian maisteri. Festivaalituotannon ja taidehallinnon kokemusta hänelle on kertynyt muun muassa Nauvon kamarimusiikkipäivien toiminnanjohtajana, Suomen Lied-akatemian tuottajana sekä pianopedagogien Pianoaura-yhdistyksen puheenjohtajana. Hän on toiminut myös pianonsoiton opettajana Turun konservatoriossa.

Kostian vahvuuksiin kuuluvat laaja musiikkikentän tuntemus, vankka yhdistystoiminnan osaaminen sekä käytännönläheinen festivaaliosaaminen, jota hän on kartuttanut vuosien varrella erikokoisten musiikkitapahtumien parissa. Erityisen konkreettisesti tämä näkyi Nauvon kamarimusiikkipäivillä, jonka toiminnanjohtajana Kostia toimi useamman vuoden ajan ja jonka talouden hän onnistui vakauttamaan ja lisäämään festivaalitapahtumien monimuotoisuutta.

– Nauvossa opin muun muassa sen, että paikallisten asukkaiden sitoutuminen ja myönteinen suhtautuminen tapahtumaan on ensiarvoisen tärkeää, jotta puskaradio toimii positiivisessa hengessä.

Kostian tausta on vahvasti klassisessa musiikissa ja sen tapahtumatuotannossa. Iitissä hän haluaa nähdä roolinsa sekä perinteen jatkajana että uuden kehittäjänä.

– Paikkakunnan ulkopuolelta tulevana voin katsoa kokonaisuutta uudenlaisesta perspektiivistä. Olen itse kotoisin pienestä Hattulasta, joten ymmärrän hyvin tarpeen säilyttää tapahtuman oma luonne ja tunnelma. Samalla seuraan työni kautta jatkuvasti, mitä kulttuurialalla tapahtuu laajemminkin, joten voin tuoda mukaan myös uusia ideoita – kunhan ne sopivat tapahtuman luonteeseen ja toimintakulttuuriin. 

Iitin musiikkijuhlat järjestetään 16.-19.6.2027.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

22.06.2026

Iitin musiikkijuhlat järjestettiin onnistuneesti

Epävakaisesta säästä huolimatta Iitin Musiikkijuhlien vietiin läpi onnistuneesti. Kaikkiaan kävijöitä juhlilla oli runsaat 2000, mikä on viimevuotista kävijämäärää vähemmän. Iitin kirkon konsertit ja Jaala Areenan Perjantaikonsertti vetivät yleisöä hyvin. Areenalla kävijöitä oli lähemmäs 400. Kirkkokonserteissa…