24.09.2026

VocalEspoo-festivaali alkaa 7. lokakuuta

Kaapo Ijaksen ensimmäinen ohjelma tuo Espoon kulttuurisyksyyn laajan skaalan lauluilmaisun genrejä sekä säveltäjä Luciano Berion 101-syntymäpäiväjuhlat.

Mitä tapahtuu, kun klassinen laulutaide risteää Beatlesin ja kansanmusiikin kanssa? VocalEspoon vuoden 2026 ohjelmassa 7.10.–15.11. etsitään hulluttelevalla otteella vastausta kysymykseen, mitä kaikkea lauluilmaisu voi pitää sisällään. Taiteellisena johtajana on ensimmäistä kertaa huippukapellimestari Kaapo Ijas, jonka ura on juuri nyt nosteessa Suomessa ja ulkomailla.

Ijaksen kantavana ajatuksena on ollut erilaisten estetiikkojen yhdistely ohjelmassa: vahvan klassisen taustan lisäksi hänellä on palava kiinnostus ja kunnioitus länsimaisen taidemusiikin ulkopuolisiin genreihin. “Olen käyttänyt paljon aikaa tutkiessani, miten tunnelmaltaan erilaiset kappaleet vaikuttavat toisiinsa, kun ne kuunnellaan peräkkäin”, Ijas kertoo. “Otetaan esimerkiksi ‘Huutojen Huuto & Laulujen Laulu’ -konsertti, jossa kuullaan Luciano Berion kulttiteos Cries of London sekä aivan toisenlaista estetiikkaa edustava Daniel-Lesurin Laulujen Laulu samalta aikakaudelta. Kummatkin teokset ovat itselleni tuttuja ja rakkaita. Kuitenkin kuunnellessani teoksia peräkkäin, Daniel-Lesur sai Berion kuulostamaan  päättömältä tekotaiteelliselta hutulta, ja vastaavasti Berio sai Laulujen Laulun kuulostamaan lattealta. Kun teosten välissä kuunteli Berion lyhyen, syvällistä mutta yksinkertaista kauneutta ja outoa romantiikkaa sisältävän E sì fussi pisci -laulun, teokset kävivät yhtäkkiä järkeen yhdessä. Molempien erilaisuus ja uniikki kauneus korostuivat, ja ne nostivat toisensa uudelle tasolle.”

Festivaalin 11 konsertissa lavalle nousevat mm. Bergå Folk Project, EMO Ensemble, Vicentino Singers, sopraanot Aurora Marthens ja Mari Palo, Tapiola Sinfonietta, Akkajee-duo ja viulisti Linda Suolahti yhtyeineen. Ohjelmistossa koetaan mm. renessanssiajan madrigaaleja, nykykansanmusiikkia, Haydnin oratorio Luominen, osallistava Ei nukuta! -lastenkonsertti sekä tanssi- ja videotaidetta. Luciano Berion 101-syntymäpäiviä juhlistetaan kolmen konsertin Berio101-sarjalla, joka heijastaa Berion elämänfilosofian monipuolisuutta ja arvoituksellisuutta: kuten Berion teoksissa, myös Berio101-sarjassa kuullaan äärimmäisen laaja skaala erilaisia estetiikkoja aina Beatlesistä Saariahoon ja Bachiin.

Festivaalin “Kansanmusiikki – Kapina – Koneet” -avajaiskonsertissa 7.10. koetaan harvinainen neljän flyygelin kokoonpano, joka huokuu äänen ja ilmaisun voimaa. Pianistien lisäksi ensemblessä on vaikuttava joukko laulajia, Avanti! ja Kaapo Ijas. Ohjelmassa on provokatiivista musiikkia Julius Eastmanilta ja George Antheililta sekä Stravinskyn kulttiteos Les Noces, jossa kansanmusiikkitaiteilija Sini Koskelainen laulaa venäjän sijaan karjalan kielellä. Avajaiskonsertin harvinaislaatuinen ohjelma tarjoaa värikylläisyyttä, kauneutta, kansanmusiikkirähinää ja teollista brutalismia lähtölaukauksena moni-ilmeiselle festivaalille.

Festivaalin koko ohjelma

Tapahtuma: VocalEspoo-festivaali

Ajankohta:10.-15.11.2026

Sijainti: Espoon kulttuurikeskus (Tapiolasali ja Louhisali / Black Box), Tapiolan kirkko, Espoon tuomiokirkko, Kino Tapiola, Vindängen-sali, Ritarihuone, Kupla, Modernin taiteen museo EMMA

Liput: myynnissä verkkosivuilla

https://www.vocalespoo.fi/

FB: https://www.facebook.com/VocalEspooFestival

IG: https://www.instagram.com/vocalespoo

Festivaalin sivuille