21.07.2026
Oulun juhlaviikot: Täysin pimeässä toteutettava konserttikokemus ensimmäistä kertaa Oulussa
Elokuun 22. päivä lauantaina ensimmäistä kertaa Oulussa järjestetään täysin pimeässä tilassa toteutettava Pimé Café Live-konsertti. Tapahtuma on osa Oulun Muusajuhlia ja sen kautta on mahdollista päästä kokemaan, millaista on toimia ilman näköaistia.
Miten opaskoirasta tuli aikuinen kissa? -konserttikokonaisuuden täysin pimeässä kahvilassa esittää elektroakustinen Lights/Off-kokoonpano, jonka muodostavat näkövammaiset muusikot Tuomas Ruokonen (kuvassa vasemmalla) ja Joose Ojala (kuvassa oikealla). Duo on erikoistunut täydellisessä pimeydessä esitettäviin monitaiteellisiin kokonaisuuksiin, joissa pimeän tilan monipuolinen hyödyntäminen sekä ihmisen ja alati kehittyvän teknologian välisen suhteen tarkastelu taiteen keinoin ovat keskiössä. Ensimmäisen kerran kaksikko tapasi ammattikorkeakoulussa melkein kymmenen vuotta sitten. Heidän tiensä kohtasivat uudelleen vuonna 2024, jolloin he alkoivat tehdä yhdessä musiikkia.
Esityksen nimi juontaa juurensa tilanteeseen, jossa tekoäly kuvaili Ojalan silloisesta opaskoirastaan ottaman valokuvan virheellisesti sanoilla ”kuvassa on aikuinen kissa”. Kuva otettiin varta vasten näkövammaisille avuksi kehitetyllä sovelluksella.
Tapahtunut herättikin runsaasti ajatuksia liittyen uuden teknologian luotettavuuteen sekä sen kehittymisestä avautuviin uusiin mahdollisuuksiin. Alun intuitiivisesta jammailusta versoi ihmisen ja teknologian välistä suhdetta pohtiva teema, johon he tarttuivat nopeasti ja joka muodosti koko esityksen perustan.
”Pimeyden hahmottaminen käsitteenä vaatii paljon”
Ruokonen ja Ojala kertovat molempien vahvuuksien täydentävän heidän välistään yhteistyötä. Ruokosen näkökulma vaikeasti heikkonäköisenä sokeiden ja näkevien maailman rajalla on ohjannut esityskonseptia. Syntymäsokean Ojalan kyvyt käyttää monimutkaista musiikki- ja esitysteknologiaa itsenäisesti täysin pimeässä ympäristössä ovat puolestaan mahdollistaneet esitykset käytännön tasolla.
Ojalalle pimeyden voimakas vaikutus näkeviin ihmisiin on auennut kunnolla vasta esitysten aikana.
“Minulle kaikki on ollut rutiininomaista ja normaalia, pimeyden hahmottaminen käsitteenä vaatii paljon. Olen vasta nyt syvemmällä tasolla tajunnut sen, että pimeys on jollain tapaa merkittävä asia”, Ojala toteaa. “Ilman Tuomasta en olisi koskaan tullut ajatelleeksikaan, että tällainen konsepti voisi olla joku juttu ja esityksen kautta olen ymmärtänyt, kuinka tärkeä näköaisti on heille, joilla se on.”
Ennen duona esiintymistä Ruokonen on esittänyt Pimé Caféssa omaa Teppo’s Kottage-soolorumputeostaan, jonka hän sävelsi tehdessään musiikin maisteriopintoja Hollannissa. Hänen mukaansa kokemus kutsuu ihmisiä reflektoimaan, millaista roolia näköaisti näyttelee omassa elämässä ja yhteiskunnassa.
“Kuinka paljon esimerkiksi sosiaalisen median ja mainosten kautta tulee kaikkia visuaalisia ärsykkeitä. Tai kuinka paljon ihmiset tekevät ennakko-oletuksia ulkonäön perusteella tai miettivät, miltä näyttävät tilanteissa”, Ruokonen kertoo.
Kuvailutulkatut valokuvat osana improvisaatiota
Miten opaskoirasta tuli aikuinen kissa? -konserttikokonaisuus esitetään nyt ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolella. Pääkaupunkiseudulla esitys on kaksikon mukaan koettu vaikuttavaksi.
“On tuntunut, että kahvilakombo on ollut todella hedelmällinen kokemus. Muita aisteja paitsi näköaistia käytetään tosi kokonaisvaltaisesti ja kyseessä on lisäksi vielä sosiaalinen tilanne”, Ruokonen avaa.
Duo kuvailee esityksessä kuultavaa musiikkia vuoropuheluksi ihmisen ja teknologian välillä. Musiikki esitetään harmonikalla, syntetisaattorilla, rummuilla ja rumpukoneella. Sävellykset itsessään ovat monin paikoin improvisoituja, akustista ja elektronista musiikkia yhdisteleviä.
Yksi esityksen kohokohdista on osio, jossa Ojalan edesmenneen isän ottamia valokuvia hyödynnetään tekoälyn avulla improvisaatioiden raakamateriaalina.
“Valitsen kullekin keikalle kolme kuvaa ja pyydän tekoälyä laatimaan niistä verbaaliset kuvailutulkkaukset. Puhutan kuvailut koneäänellä ja ajamme ne samplerista yleisön kuultavaksi. Kuvailujen perusteella improvisoimme kustakin kuvasta lyhyet biisit sen mukaan, millaisia fiiliksiä kuvailusta saamme. Tulevaisuudessa yleisö saa esityksen jälkeen tilasta poistuttuaan nähdä alkuperäiset valokuvat”, Ojala kertoo. “Tekoäly on väärissä käsissä vaarallinen työkalu, mutta se voi esimerkiksi juuri näkövammaisille tarjota uusia tapoja itseilmaisulle ja asioiden ymmärtämiselle.”
Ruokonen toivoo, että ihmiset tulevat avoimina heittäytymään uudenlaiseen kokemukseen.
”Hienoa, jos esityksemme lisää ymmärrystä siitä, mihin näköaistia tarvitaan ja millaista on, kun sitä ei ole. Päätavoitteenamme on kuitenkin luoda ihmisille mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä kokonaisvaltainen taidekokemus.”
Pimé Café Live järjestetään 22. elokuuta ja sama elämys toteutetaan päivän aikana kaksi kertaa, klo 13 ja 16. Tapahtuma sisältää johdatuksen pimeään tapahtumatilaan, kahvittelun, keskustelua, konsertin sekä johdatuksen pois tilasta. Tapahtumaa ovat rahoittaneet Saavuta-hanke sekä Näkövammaisten liitto. Tapahtumatilana toimii Hiukkavaarassa sijaitseva Studio Muonavarasto.
Festivaalin sivuille