12.06.2026

Sastamala Gregoriana: Keskiajan kukat kukkivat Kulttuuritalo Jaatsilla ja tulevaisuuden tähdet tuikkivat Pukstaavissa ja Villa Royalissa

Sastamala Gregorianan ohjelma täydentyy uusilla konserteilla – mukana yllätyskonsertti Vanhan kirjallisuuden päivien aikaan ja Sibelius-Akatemian opiskelijoiden esiintymisiä.

Pääsymaksyton konserttin Kulttuuritalo Jaatsilla kesäkuun lopussa

Juhlavuoden yllätyskonsertti kutsuu kuulijat musiikilliselle aikamatkalle keskiajan kukkien, kansansävelmien ja improvisaation maailmaan. Konsertti järjestetään Vanhan kirjallisuuden päivien aikaan Kulttuuritalo Jaatsilla, joka tunnetaan myös Akseli Gallen-Kallelan lapsuudenkotina.

Konsertissa Keskiajan kukat esiintyvät Aino Peltomaa, Juho Myllylä ja Anna-Liisa Eller. Ohjelmassa kuullaan muun muassa Hildegard Bingeniläisen musiikkia, birgittalaissävelmiä, virolaisia kansansävelmiä sekä improvisaatiota. Lisäksi kuullaan trion sovitus vanhasta tyrvääläisestä univirrestä, jonka Miina Pumpuli on laulanut talteen Ritalan Pajuojalla 1900-luvun alussa.

Konsertti järjestetään lauantaina 27.6. kello 18 Kulttuuritalo Jaatsilla Sastamalassa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Konsertin järjestävät yhteistyössä Sastamala Gregoriana, Sastamalan kaupungin kulttuuripalvelut ja Vanhan kirjallisuuden päivät.

Sibelius-Akatemian opiskelijoiden konsertit festivaalilla

Festivaalin ohjelmassa kuullaan myös Sibelius-Akatemian opiskelijoiden konsertteja, joissa nuoret muusikot syventyvät vanhan musiikin affekteihin, retoriikkaan ja aikakausien vaihtuviin tunnelmiin.

Perjantaina 17.7. kello 14–15 Pukstaavissa kuullaan konsertti I love, though I despair – Rakastan, vaikka toivoni raukeaa. Konsertissa esiintyy Ensemble Umorale, jonka muodostavat sopraano Maja Burggraaff, barokkiviulisti Laura Pietiläinen ja barokkiviulua ja viola d’amorea soittava Valtteri Tolppi, sellisti ja gambisti Daniel Kivivuori sekä cembalisti Sofia Fernholm.

Ohjelma kulkee melankolian, kaipauksen ja intohimoisten tunteiden maisemissa Purcellista Händeliin. Konsertissa kuullaan muun muassa Henry Purcellin If music be the food of love, C. P. E. Bachin retorisesti säkenöivä triosonaatti sekä Händelin koskettava aaria Piangerò la sorte mia. Ohjelmassa kuullaan myös Tobias Humen herkkä Lamentation sekä Händelin dramaattinen kantaatti Armida abbandonata, jossa rakkaus ja epätoivo kietoutuvat yhteen.

Lauantaina 18.7. kello 14–15 20. juhlavuottaan viettävässä Villa Royalissa esiintyy Oblica Ensemble konsertillaan Italian aikamatka. Oblica Ensemblessa soittavat traversisti Eerika Perkkiö, viulisti Roope Jokinen, sellisti Daniel Kivivuori sekä cembalisti Jasper Koekoek.

Konsertissa sukelletaan italialaisen barokin aikamatkan halki Euroopan. Ohjelmassa on musiikkia pitkin poikin barokkia, aina varhaisbarokista galanttiin asti.  Säveltäjät, jotka kuljettavat meidät läpi tämän aikamatkan ovat muun muassa Biagio Marini, Arcangelo Corelli, Georg Friedrich Händel ja Domenico Gallo. Konsertin keskiössä ovat tanssillisuus, retoriikka ja suuret tunteet – affektit, jotka kuljettavat kuulijaa varhaisbarokin intiimistä maailmasta myöhäisbarokin loistoon, aina klassismin syntysijoille saakka.

Lipun hinta Italian aikamatka -konserttiin sisältää konsertin jälkeen tarjoiltavat kuninkaalliset leivoskahvit. Lipun ostaneilla on myös mahdollisuus osallistua erikoishintaiselle kuningattaren kierrokselle kello 13. Opastetun kierroksen hinta on 10 € (maksu erikseen paikan päällä).

Sastamala Gregoriana järjestetään 30. kerran 15.–19.7.2026. Festivaalin teemana on Kyyneliä ja iloa – affektit musiikissa. Taiteellisen johtajana toimii Anthony Marini.

Festivaalin ohjelma ja liput löytyvät osoitteesta www.sastamalagregoriana.fi

Sastamala Gregoriana on yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista vanhan musiikin tapahtumista. Festivaalin vuodenkiertoon kuuluvat keväinen Vanhan musiikin päivän konsertti, heinäkuinen viisipäiväinen kesäfestivaali, syyskonsertti sekä joulunajan moniaistinen yllätys. Keskeinen uusi osa toimintaa on myös yleisötyö. Vuosittain festivaali kokoaa noin 5000 kuulijaa nauttimaan vanhasta musiikista Sastamalan keskiaikaisissa kivikirkoissa ja muissa ainutlaatuisissa kulttuurikohteissa.

Sastamala Gregoriana | 15.–19.7.2026
Kyyneliä ja iloa – Affektit musiikissa | Tears and Joy – Affects in Music

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

21.04.2026

Sastamala Gregoriana 30 vuotta – kyyneliä, iloa ja yllätyksiä!

Vanhan musiikin festivaali Sastamala Gregoriana juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan tarjoten kansainvälisiä huippuesiintyjiä, historiallisia konserttipaikkoja ja unohtumattomia elämyksiä. Festivaalin pääkonserttisalissa, Sastamalan Pyhän Marian kirkossa, vanha musiikki soi aitona ja täydellisenä. Taiteellinen johtaja Anthony Marini kuvailee…

02.06.2025

Tunteet pintaan, kruunut sädehtimään ja virtuoosit estradille – Sastamala Gregoriana paljastaa tulevien vuosien teemat

Vuosi 2026 on Sastamala Gregorianalle monella tapaa merkityksellinen: juhlimme festivaalin 30-vuotisjuhlaa, ja samalla alkaa uuden taiteellisen johtajamme kolmivuotinen kausi. Hänet esitellään yleisölle tämän kesän festivaalin avajaispäivänä – keskiviikkona 16.7.2025. Uusi taiteellinen johtaja tuo mukanaan tuoreita…