21.08.2025

Lasten Laulukaupungin tarina päättyy

Lasten Laulukaupunki ry:n hallitus on joutunut tekemään päätöksen yhdistyksen 35-vuotisen toiminnan ja Salon Lastenlaulufestivaalien lopettamisesta seurauksena siitä, että yhdistys ei enää valtion kulttuuriin kohdistamien leikkauksien vuoksi tänä vuonna saanut festivaaleille tarkoitettua avustusta. Maaliskuussa tullut päätös johti ensin siihen, että yhdistys päätti etsiä paikallisilta tahoilta sen verran taloudellista tukea, että kesäkuun alussa voitiin vielä toteuttaa perinteiset Lastenlaulufestivaalit. Tämä tavoite saatiin toteutettua – lämmin kiitos vielä kaikille tukijoille!

Keväällä päätettiin myös, että Salon torilla yhdettätoista kesää järjestettävät Ohjelmalliset kesäsunnuntait toteutetaan suunnitellusti elokuun loppuun asti.

Perusteellisen pohdinnan jälkeen jouduttiin kuitenkin kesäkuussa toteamaan, että siitä eteenpäin ei enää ole puhtaasti vapaaehtoisvoimin toimivalle yhdistykselle realistisia taloudellisia mahdollisuuksia jatkaa.

Jatkoon liittyen yhdistys voi tiedottaa, että Salon Joulukadun toteutuksesta neuvotellaan Salon kaupungin kanssa ja torikahvilayrittäjä jatkaa Ohjelmallisten kesäsunnuntaiden toteuttamista. Hyvänmielentorin myyjäistapahtuman järjestää Salon Yrittäjät ry.

Salossa osana Lastenlaulufestivaalia yli kolmen vuosikymmenen ajan toteutettu Uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu saattaa saada jatkoa toisaalla.  Alustavia neuvotteluja asiasta on jo käyty.

Salon Taiteiden Yässä 28.8. yhdistys on mukana ”Aarteet kiertoon” -tapahtumalla, jossa lahjoitetaan eteenpäin yhdistyksen vuosikymmenten tarinasta kertovia esineitä, levyjä, kirjoja, nukkeja ja muun muassa satunäytelmien pukuja.

Yhdistyksen viimeisenä tapahtumana järjestetään vielä syyskauden aikana jäähyväiskonsertti lapsille. Tästä tiedotetaan myöhemmin lisää. Yhdistyksen ylimääräinen kokous, jossa asiana on yhdistyksen lopettaminen, järjestetään yhdistyksen toimistossa 22.9.2025 klo 17.

Suuri kiitos kaikille, jotka näiden vuosikymmenten aikana ovat olleet osana Lasten Laulukaupungin ja suomalaisen lastenkulttuurin tarinaa osallistumalla yleisönä tai esiintyjänä, kansainvälisenä vieraana, tuomarina tai kilpailijana, yrityksen tai yhdistyksen edustajana, talkootyöläisenä tai yhdistyksen jäsenenä, tukijana tai kannustajana tai monin muin tavoin osallistumalla yhdistyksen toimintaan, kilpailuihin ja tapahtumiin.