12.12.2018

50. Ruisrockissa nähdään muun muassa Travis Scott, MØ ja Future – festivaali julkisti ensimmäiset artistinsa

Juhlavuottaan viettävä Ruisrock katsoo eteenpäin, mikä näkyy myös ohjelmistossa. Festivaali järjestetään 5.–7.7.2019 Ruissalossa, Turussa.

Ruisrockissa juhlitaan ensi kesänä paljon toivottujen kansainvälisten ja kotimaisten artistien keikoilla. Moninkertaisesti platinaa myynyt artisti-tuottaja Travis Scott saapuu Ruissaloon kolmannen studioalbuminsa ASTROWORLDIN huiman suosion saattelemana. Ensimmäisen viikon aikana lähes 350 miljoonaa kuuntelua maailmanlaajuisesti kerännyt albumi nousi suoraan Billboardin Top 200 -listalla ykköseksi. Tämän hetken kiinnostavimpien artistien joukkoon lukeutuu tanskalainen , jonka omaperäisessä soundissa kaikuvat elektroniset biitit ja popkoukut.

Festivaalilla nähdään myös räppäri, laulaja ja lauluntekijä Future, jonka listasijoituksia keränneet albumit, platinasinglet ja lukuisat vierailut eri artistien hiteillä ovat vakiinnuttaneet hänet yhdeksi alan keskeisistä vaikuttajista. Hiphop-kokoonpano Brockhampton on puolestaan luonut poikabändille uuden määritelmän. Perinteistä räppiä ja vaihtoehtoisempaa otetta yhdistelevä yhtye tunnetaan paitsi vahvasta visuaalisesta ulosannista myös rajoja rikkovista lyriikoista.

Yksi festivaalin odotetuimmista yhtyeistä on brittiläinen The 1975, joka yhdistelee musiikissaan elektrovaikutteita ja suuria melodioita. Marraskuussa julkaistu albumi A Brief Inquiry Into Online Relationships on ensimmäinen puolikas kaksiosaiseksi suunnitellusta kokonaisuudesta, josta toinen on luvassa ensi vuonna. Lisää pohjoismaista vahvistusta Ruisrockiin tuo norjalainen popartisti Sigrid. Loppuunmyydyillä keikoilla ympäri maailmaa esiintynyt muusikko voitti BBC:n arvostetun Sound of 2018 -äänestyksen, jossa listataan maailman lupaavimpia nousevia artisteja.

Toivottuja kotimaisia kiinnityksiä festivaalilla ovat Anna Puu, Apulanta, Pauliina Kokkonen, SANNI, Vesala, Ville Valo & Agents, Younghearted, 2010-luvun suuri suomalainen punkorkesteri Pää Kii sekä rap-spektaakkeli D.R.E.A.M.G.I.R.L.S., jonka tähtinä nähdään joukko ajankohtaisia kotimaisia artisteja SOFAsta Yeboyahiin.

Ensi kesänä Ruisrock järjestetään 50. kerran. Juhlavuoden käynnistää talvifestivaali Ruishelmi, joka vietetään 8.–9. helmikuuta Turun Logomossa.

“Ensi kesän juhlavuoden valmistelu on ollut todella innostavaa! Aiomme viedä kävijämme upealle matkalle toiseen maailmaan, joka on mahdollista kokea ainoastaan Ruisrockissa. Katsomme vahvasti tulevaisuuteen, mikä näkyy kaikessa tekemisessämme. Esiintyjinä nähdään tämän hetken suosituimpia ja ajankohtaisimpia artisteja, uusia lupauksia sekä ajattomia klassikkoja, jotka yhdessä muodostavat ainutlaatuisen Ruisrock-elämyksen”, kertoo Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä.

Ruisrockin kolmen päivän liput ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Ruishelmen liput Lippu.fi:ssä. Ruishelmen media-akkreditointi on käynnissä tapahtuman verkkosivuilla.

Lisää festivaaliuutisia ja ohjelmajulkistuksia on luvassa talven mittaan.

12.12. JULKAISTUT ARTISTIT

TRAVIS SCOTT (US), BROCKHAMPTON (US), FUTURE (US), MØ (DK), SIGRID (NO), THE 1975 (UK), ANNA PUU, APULANTA, SANNI, VESALA, VILLE VALO & AGENTS, D.R.E.A.M.G.I.R.L.S., PAULIINA KOKKONEN, PÄÄ KII, YOUNGHEARTED

50. kerran järjestettävä Ruisrock on yksi Suomen johtavista ja vanhimmista kulttuuritapahtumista. Ruisrock juhlitaan vuosittain Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa. Ensi festivaali vietetään 5.–7.7.2019. Ruisrock on olemassa, jotta maailmassa olisi enemmän iloa ja onnellisuutta.

www.ruisrock.fi